Käpylän pallo | Edustus

Viimeinen treenipeli Campuksella

10.04.2025

Käpylän Pallon edustusjoukkue pelaa talvikauden viimeisen treenipelinsä lauantaina KäPa Campuksella Ykkösliigassa pelaavaa SJK Akatemiaa vastaan.

 

Talvikauden yhdeksän matsin harjoitusottelurupeama tulee päätökseen seinäjokelaisvieraiden tullessa Kumpulaan ottamaan mittaa KäPan nuoresta ja hiukan kolhuistakin kärsineestä ryhmästä. KäPa on tähän mennessä pelannut kahdeksan harjoitusottelua. Saldoksi on muotoutunut neljä voittoa, yksi tasapeli ja kolme tappiota, joista viimeisin tuli todella kapealla ryhmällä viime sunnuntaina Pihlajamäessä numeroin 1-0.

 

Viime kaudella SJK Akatemia oli KäPalle erittäin vaikea vastustaja. Kotonaan OmaSp Stadionilla SJK Akatemia kaatoi KäPan kahdesti, 4-0 ja 2-0, mutta kauden alussa sentään saatiin napattua pinna Bragulla lukemin 1-1.

 

Bragulla vieraat menivät johtoon oman maalin turvin reilun puolen tunnin pelaamisen jälkeen. Tauolta kehiin tullut Willem Haapiainen kuitenkin tasoitti ottelun 68. minuutilla. Seinäjoella sen sijaan maalinteko oli vain yhden joukkueen huvia. Seinäjoen ensimmäisessä pelissä nyt KäPan kipparin nauhaa kantava Denis Cukici muuten maalasi isännille. Muut osumat merkittiin Sayibu Yakubulle, Onni Hänniselle ja Lucas Kyllöselle. Jälkimmäisessä matsissa osumista vastasivat Arthur Atarah ja Nathaniel Thambi.

 

Ykkösliigan runkosarjassa SJK Akatemia oli viime kaudella viides. Kun runkosarjan päälle pelattiin vielä kolmas kierros, sijoitukseksi muodostui seitsemäs sija. Tuolla viimeisellä kierroksella SJK Akatemia voitti yhden matsin, pelasi viidesti tasan ja hävisi kolme matsia. KäPan vastaava saldo oli kolme voittoa, tasapeli ja viisi tappiota.

 

SJK Akatemiahan toimii Veikkausliigassa pelaavan Seinäjoen Jalkapallokerhon kasvattajaryhmänä, josta seuran edustusjoukkue ammentaa nuorta voimaa. Samaan seurakollektiiviin kuuluu vielä Kakkosessa pelaava SJK Akatemia/2 ja Kolmosessa pelaava SJK-juniorit. Materiaalia on siis käytössä vallan tolkuttomat määrät.

 

Kumpikin joukkue jatkaa kohti sarjaa pelaamalla Suomen Cupin kolmannella kierroksella ensi viikolla. KäPa matkaa Helsingin Palloseuran vieraaksi Paloheinään ja SJK Akatemia saa pelata kotistadionillaan SJK-junioreita vastaan. Ykkösliigan avausmatseissa KäPa reissaa suursuosikki Ekenäs IF:n vieraaksi 23.4. ja SJK Akatemia kohtaa päivää aikaisemmin Seinäjoella kevään mittaan vahvasti esiintyneen Turun Palloseuran.

 

Ottelu KäPa Campuksella lauantaina alkaa klo 13.00. Tervetuloa tsekkaamaan joukkueiden kunto ennen kilpailullisia matseja!