
Tilanne pysyy tiukkana – vain yksi piste mukaan tuplakotiottelusta
Käpylän Pallo pelasi kaksi panoksiltaan tärkeää kotiottelua vain viiden päivän sisällä. Se tasasi SJK Akatemian kanssa luvuin 2–2 (0–0) ja hävisi HJK Klubi 04:lle luvuin 0–2 (0–2).
KäPa teki Klubi-ottelun alla kaksi vahvistusta joukkueeseen. 22-vuotias hyökkääjä Hugo Toivonen saapui KäPan riveihin PKKU:sta, jossa hän on kahden viime kauden aikana mättänyt 38 otteluun peräti 27 maalia. Toivosen sopimus KäPan kanssa kestää kauden 2027 loppuun asti.
Lisäksi joukkue tarvitsi maalivahtiosastolle vahvistusta Luka Nokelaisen pitkän poissaolon vuoksi. KäPa hankki loppukauden mittaisella lainasopimuksella Turun Palloseurasta 17-vuotiaan maalivahtilupauksen Dan Laurin. Lauri oli viime kaudella isossa roolissa nostamassa turkulaisia Veikkausliigaan ja on oman ikäluokkansa maajoukkuepelaaja.
Toivosen ja Laurin kommentteja siirroista luvassa myöhemmin tällä viikolla!
Toivonen ja Lauri olivat molemmat heti tiistain ottelussa kokoonpanossa mukana. Mainittakoon myös, että vasta 16-vuotias toppari Pessi Lähteenmäki sai jo toisen starttinsa putkeen.
KäPa tuli otteluun hyvin sisään ja peli näytti sen osalta hyvältä. Hyvään vireeseen viime viikkoina noussut Daniel Ripatti pääsi yrittämään maalintekoa hyvistä paikoista pariinkin otteeseen, muttei tällä kertaa onnistunut maalinteossa.
KäPan flow-tila rikkoutui kuitenkin juuri Ripatin loukkaantumisen myötä. Ripatti jouduttiin vaihtamaan kentältä pois ja maalivahti Tuomas Collinkin oli lähellä vaihtoon joutumista vaivojensa vuoksi.
Hetkeä näitä tilanteita myöhemmin Nollanelosen nigerialaishyökkääjä David Olorunfemi vei Klubin jopa hieman yllättävästi 0–1 johtoon.
KäPa ei saanut juuri pelin päästä kiinni ja kymmentä minuuttia myöhemmin sama mies, Olorunfemi, livahti KäPa-puolustukselta vapaaksi jo toistamiseen. Klubi-hyökkääjä oli kliininen ja vei vieraat tauolle 0–2 johdossa.
Toinen puoliaika ei muodostunut trilleriksi. Klubin nuori nippu onnistui pitämään KäPan kokonaan pois vaarallisilta maalipaikoilta, eikä Perparim Hetemaj:n nippu lähtenyt juurikaan enää puskemaan hyökkäyssuuntaan.
KäPan osalta toisen puoliajan valon pilkahdus oli 16-vuotiaan keskikenttäpelaajan Emil Aholan Ykkösliiga-debyytti. Ahola pääsi hyvin peliin sisään ja pyöri keskikentällä pallon kanssa mainiosti. Hienoa, Emil!
Loppulukemiksi jäi kuitenkin tyly 0–2.

Seuraavan kerran mennään tämän viikon lauantaina 25.7. Valkeakoskella FC Hakan vieraana. Pallo potkaistaan liikkelle kello 15.00.
KäPa 0–2 HJK Klubi 04
Avauskokoonpano: Tuomas Collin (MV), Pessi Lähteenmäki, Urho Huhtamäki, Pekka Hietalahti, Viljami Jokiranta, Mikael Jantunen, Mikko Kuningas, Denis Cukici, Antonio Almen, Daniel Ripatti, Yllson Lika
Vaihtopelaajat: Dan Lauri (MV), Antti Pastinen, Samuel Puputti (kentälle 73'), Sebastian Savini, Elias Jantunen (61'), Reko Huhtamäki (73'), Emil Ahola (73'), Daniel Rökman, Hugo Toivonen (21')

