
Käpylän Pallon toinen kausi Ykkösliigassa lähti käyntiin keskiviikkona Ekenäs Sparbank Arenalla Raaseporissa läntisellä Uudellamaalla. Vaikka nuori ryhmä taisteli erinomaisesti, kotiintuomisiksi jäi ainoastaan pelikokemusta. Isäntäjoukkue Ekenäs IF oli loppunumeroiden valossa vahvempi lukemin 4-2 (1-1)
Olisi se ehkä kenties mahdollisesti saattanut olla toisinkin. Samuel Anini Jr kilautti pallon kotijoukkueen maalin yläputkeen noin seitsemän minuutin kohdalla ja 13. minuutilla Anini Jr pääsi taidokkaan rakentelun jälkeen viimeistelemään vierasjohdon viime kauden seuraansa vastaan. Jos lehmällä olisi pyörät se olisi ehdottomasti maitoauto ja jos Anini Juniorin ylärimalaukaus olisi uponnut verkkoon, tilanne olisi ollut jo 2-0 KäPalle. Vaan eipä ollut
Johto kesti aivan ensimmäisen puoliajan lopulle saakka, jolloin kotijoukkue sai vihdoin tasoitusmaalinsa Salomo Ojalan viimeistelemänä.
KäPa joutui puolustamaan melko alhaalta ensimmäisellä puoliajalla, eikä pystynyt hyökkäämään siinä määrin kuin olisi saattanut toivoa. Fakta on kuitenkin se, että Ekenäs IF on ladannut kasaan sen verran kovan nipun palatakseen välittömästi Veikkausliigaan, että moni muu tulee joutumaan tällä kaudella tismalleen samanlaiseen tilanteeseen Tammisaaressa.
Jos oli KäPan ensimmäinen maali nätti, kaunis oli toinenkin. Tietenkin voi kysyä, että mitäköhän ihmettä meidän oikea pakkimme tekee vasemmalla laidalla kesken kiivaimman kamppailun? No, vastaus on, että maalin. Mikael Pulkkinen pääsi viemään vieraat uudelleen johtoon reilun tunnin pelin jälkeen kauniin syvältä omalta puolustusalueelta lähtenyt hyökkäys oli hunajaa silmille.
Tuota hunajaa ei pitkään saatu tassuista nuoleskella, sillä EIF iski kipeästi kulmurista. Merkillepantavaa ottelussa oli juuri se, että EIF käytti erikoistilanteensa todella tylysti kouluttaen nuoria vieraitaan kovalla kädellä. Nyt maali syntyi kulmurista, jossa aluepuolustaminen tarjosi tarpeeksi tilaa Alexander Forsströmille ja pallo oli toistamiseen KäPan verkossa. Vierasjoukkueen johtomaalista oli ehtinyt kulua vain kaksi minuuttia. Reilut 600 katsojaa saivat lisää riemunaihetta Roni Pietsalon tehtyä numeroiksi 3-2.
Joku tuomari olisi hyvinkin saattanut antaa KäPalle rankkarin kotijoukkueen puolustuksen harrastettua painiotteita vaihdosta kehiin tullutta ja erittäin pirteästi esiintynyttä Willem Haapiaista kohtaan. Olisi ehkä kannattanut kaatua. Nyt ei pilkkua saatu ja tuota pikaa Thadee Kaleba pääsi tekemään loppunumeroiksi muodostuneet 4-2 lukemat taululle.
On toki sanottava, että rankkarin aineksia saatettiin nähdä myös toisessa päässä kenttää, eli turhapa näistä jutuista on isommin itkeä ääneensä.
Kaiken kaikkiaan Ekenäs IF oli juuri niin vahva joukkue kuin ennakkoon osattiin odottaa. Luultavasti nyt on takana yksi kauden vaikeimmista vieraspeleistä muita Ykkösliigan joukkueita millään tavalla väheksymättä.
Lienee syytä kehaista isäntiä siitä, että hommat toimivat hienosti. Seuralla on myös olosuhteet ihan kivassa kuosissa, sillä heti kentän vieressä sijaitsevassa seuratalossa on ihan kaikki tarvittava pukuhuoneiden, toimiston ja punttisalin lisäksi. Kaikesta huokuu se, että EIF on kaupungin tärkeimpiä juttuja.
Eteenpäin sanoi mummo lumihangessa. Nyt lähdetään kohti kauden ensimmäistä niin kutsuttua kotiottelua Ykkösliigassa. Luonnollisestikaan se ei ole ihan oikea kotiottelu, sillä Bragu on käyttökiellossa ja viikonloppuna kohdataan SJK Akatemia Vantaan Myyrmäessä.
Vastuuvalmentaja Lari Lummepuro teki viiltävää analyysiä illan ottelusta ja asioita on ilmiselvästi pohdittu syvemminkin. Erinomaista. Tiedetään, mitä tehdään jatkossa paremmin.
- Tulos harmittaa kyllä todella paljon, sillä pelistä jäi fiilis, että enemmänkin oli otettavissa. Odotimme, että EIF tulee alkuun todella kovalla energialla ja mielestäni selvisimme tästä testistä hyvin ja onnistuimme siirtymään johtoon nopealla vastahyökkäyksellä. Tämän jälkeen pelin kuva oli selkeä, että EIF pitää kärsivällisesti palloa ja me puolustamme matalalla. Ihan noin pitkiä aikoja emme toki haluaisi puolustaa lähellä omaa boksia, mutta uskon, että pelaajista tuntui, että ei tässä isompaa hätää ole, koska onnistuimme pitämään EIF:n pois vaarallisilta alueilta. Parannettavaa jäi siinä, että kun saimme pallon ylös, niin ajoittain annoimme sen liian helposti pois ja näin EIF pääsi nopeasti uudestaan myllyttämään pidempiä hyökkäyksiä ja tämä johti lopulta tasoitukseen aivan puoliajan lopussa, joka oli tietysti iso takaisku, Lummepuro analysoi ottelun kulkua ja jatkaa….
- Halusimme tulla toiselle puoliajalle siten, että pystymme pelaamaan paremmin EIF:n prässiä vastaan ja että pystyisimme prässäämään hieman enemmän. EIF onnistui luomaan yhden vaarallisen hyökkäyksen puoliajan alussa, mutta muuten koen, että paransimme omaa tekemistämme ja onnistuimme tekemään loistavan 1-2 maalin noin tunnin kohdalla. Harmillisesti tämän jälkeen erikoistilannepuolustamisemme petti pahemman kerran ja EIF onnistui iskemään kolme maalia erikoistilanteista. 3-2 tilanteessa saimme vielä loppukiriä aikaiseksi ja luotua vaarallisia hyökkäyksiä, mutta 4-2 maali oli lopullinen niitti.
- Olimme valmistautuneet siihen, että joudumme todennäköisesti puolustamaan paljon ja se on hyväksyttävä, mutta neljää päästettyä maalia emme voi hyväksyä. Pelissä oli positiivisia asioita paljon, mutta nyt suuntaamme keskittymisen asioihin, jotka maksoivat meille maaleja ja parannamme näitä osa-alueita sunnuntaille, päättää Lummepuro Tammisaaren vierailun pohtimisen.
Seuraavaksi KäPa kohtaa siis SJK Akatemian ja tuo matsi pelataan Myyrmäen Jalkapallostadionilla sunnuntaina 27.4. klo 18.30. Kausikortin ehtii mainiosti lunastaa vielä ennen sitä osoitteesta lippu.fi
Ellei ole mahdollisuutta saapua Myrtsiin, voi ottelun katsella kaikkien muiden KäPan matsien tavoin Ruutu+ -palvelusta.