Miki lähti maailmalle

Miki lähti maailmalle

06.07.2025

Käpylän Pallon kasvatti, Mikael Pulkkinen jatkaa uraansa yliopistojalkapallon parissa Yhdysvalloissa. ”Miki” matkusti juhannuksen alla Floridan osavaltiossa sijaitsevaan Orlandoon ja liittyi University of Central Floridan joukkueeseen, joka pelaa yliopistojen NCAA -sarjaa.

Luonnollisesti edustusjoukkueelle ”Mikin” tasoisen pelimiehen lähtö on kova suonenisku, mutta jos rehellisiä ollaan, niin pelaajalle tällainen unelmasiirto on ihan parhautta. Kukaan tuskin oikeasti harmittelee 20-vuotiaan nuoren miehen elämänvalintaa. EI ainakaan pitäisi.

Viime kaudella UCF Knights pelasi 16 ottelua, joista se voitti seitsemän, pelasi kolme tasan ja hävisi kuusi. Otteluista kymmenen joukkue pelasi kotikentällään, 2000 katsojan omalla stadionilla. Näistä joukkue voitti kuusi, pelasi kolme tasan ja hävisi vain yhden.

Toki yliopistolla on myös oma amerikkalaiseen jalkapalloon pyhitetty komea stadioninsa, joka puolestaan vetää 45 301 katsojaa täyteen pakattuna.

”Mikille” lähtö Yhdysvaltoihin uuteen ympäristöön oli tarkan harkinnan tulosta.

  • Pohdin, millaisia erilaisia vaihtoehtoja itselläni on ja kiinnostuin mahdollisuudesta yhdistää opiskelu ja pelaaminen uudessa kulttuurissa. Vaihtoehtoja eri yliopistojen välillä oli aika monia, kertoo 75 ottelua KäPan edustusjoukkueessa pelannut nuori mies.

Suunnaksi valikoitui siis Orlando, joka tunnetaan yliopistoaan paremmin Walt Disney Worldista, Universal Studioista ja suunnattomasta määrästä muita huvipuistoja. Alue on myös shoppailijoiden paratiisi, sillä erilaisia outlet-kauppoja suorastaan vilisee kaupungin kupeessa sijaitsevassa Kissimmeessä. Tietenkin myös NBA-liigan koripallojoukkue Orlando Magic on paikallisille kova juttu.

On päivänselvää, että vapaa-ajan ongelmia ei todellakaan pääse muodostumaan, siis jos sellaista ylipäätään on. Opiskelun ja urheilemisen yhdistäminen on nimittäin aikaa vievää puuhaa USA:ssa. Toki jos sitä aikaa on, luvassa on paljon elämyksiä, sillä ”Miki” ei aikaisemmin ole Pohjois-Amerikassa käynyt.

  • En ole itse asiassa ikinä käynyt Atlantin toisella puolella, että tämä on ensimmäinen kerta, vahvistaa ”Miki” tilanteen.

Päätöstä tehdessään ”Miki” selvitti huolella, miten valita se koulu, jonne haluaa mennä.

  • ⁠Juttelin muutaman eri kaverin kanssa. Esimerkiksi Kevin Larssonin, joka on myös pelannut KäPassa. Aika paljon sain erilaisia neuvoja, mutta ehkä se isoin oli, että pohdi tarkasti mikä yliopisto sopii parhaiten omiin tarpeisiin ja tavoitteisiin, jatkaa ”Miki”.

 

  • Lähden avoimin mielin kohti uutta kulttuuria ja ympäristöä. Ensimmäiset kuukaudet tulevat varmasti olemaan jollain tavalla haastavia, mutta odotan innolla tulevaa, nuorukainen pyörittelee tulevaa etukäteen arvioiden noin nelivuotista maailmanmatkaansa.

University of Central Florida Knightsin kausi kestää elokuun lopusta pitkälle syksyyn menestyksestä riippuen. Treenipelien ja konferenssiotteluiden jälkeen NCAA:n parhaimmisto pelaa cup-muotoisen turnauksen, jonka voittaja kruunataan joulukuussa sarjan mestariksi. Viime kaudella mestaruuden vei University of Vermont kaadettuaan finaaliottelussa Marshallin numeroin 2-1. Vermontin voiton arvoa nostaa se, että joukkuetta ei ollut rankattu Top 25:een.

”Mikin” ja UCF Knightsin kausi alkaa 29. elokuuta kotiottelulla Jacksonville State Universitya vastaan kotikentällä.

Koko KäPa -perhe toivottaa nuorelle miehelle paljon onnistumisia ja menestystä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.