Maalikarkeloiden myötä juhannustauolle

Maalikarkeloiden myötä juhannustauolle

19.06.2025

Viimeinen Ykkösliigan ottelu ennen juhannusta oli kuin Käpylän Pallon kausi pienoiskoossa. Tuli onnistumisia, mutta lopulta hassusti kävi.

OmaSP Stadionilla pelatussa vierasmatsissa kotijoukkue SJK Akatemia aloitti matsin terävästi saaden ensimmäisen kulmapotkunsa jo alle minuutin. Kun pelikellossa oli illan päätteeksi 90 ja lisäminuutit voittonumerot kirjattiin maalijuhlien jälkeen SJK Akatemialle lukemin 5-3 (2-1).

LäPan ottelun kuudennella minuutilla hankkima johto ei kestänyt kuin alle kymmenen minuuttia. Johtomaali oli jälleen yksi erinomainen Elias Kallion työnäyte hänen osaamisestaan. Luikertelu parin kotijoukkueen puolustajan välistä ja tulinen laukaus etuyläkulmaan saivat vierasjoukkueen myhäilemään.

Jos SJK Akatemiassa ei pelaisi Justus Ojanen, olisi KäPan elämä Ykkösliigassa seinäjokelaisia vastaan aivan järkyttävän paljon helpompaa. Kevään ensimmäisessä kotimatsissa samainen Ojanen maalasi kahdesti ja eilen nuorukainen pisti vielä paremmaksi taikoen hatullisen maaleja.

KäPan sysimusta hetki osui kymmenminuuttiseen pätkään molemmin puolin taukoa. Ojanen vei kotijoukkueen johtoon 44. minuutilla ja lisäsi johdon 3-1 -numeroihin 47. minuutilla täydentäen hattutemppunsa.

Sen jälkeen roolia otti gambialainen Momodou Bojang tehden numeroiksi 4-1 vain kolme minuuttia Ojasen kolmannen osuman jälkeen. Vierasjoukkueen pelaajien päät painuivat silminnähden.

Silti sieltä jostain kaivettiin vielä sydäntä ja sisua peliin. Ensin Elias Kallio osui toistamiseen näyttäen, että häntä ainakin kiinnostaa taistella voitosta. Ennen KäPan toista kavennusmaalia kentällä nähtiin parikin tilannetta, joista olisi hyvinkin joku voinut puhaltaa pilkun vieraille. Ensin SJK Akatemian alakerta kohteli tylysti Yllson Likaa ja seuraavaksi saman kohtalon koki Samuel Anini Junior. Tällä kertaa pilli ei soinut suosiollisesti KäPan kannalta.

Taistelu ei silti tauonnut, vaan vaihdosta kehiin tullut Willem Haapiainen nosti vieraat maalin päähän kun pelikellossa oli jäljellä kymmenen minuuttia ja lisäminuutit päälle.

Tässä vaiheessa oli luonnollista, että riskejä otettiin. Niin kuin usein käy, se kostautui. Kotijoukkueen kokenut Bojang hyödynsi tilanteen ja kiersi vastan tullen maalivahti Aleksi Piispan sijoittaen pallon tyhjään maaliin tehden näin loppunumeroiksi 5-3.

KäPan kauden 11. Ykkösliigan kamppailu tuotti jo kahdeksannen tappion. Maalinteossa on onnistuttu ihan kelvollisesti kauden mittaan, mutta puolustus on valitettavasti muistuttanut sveitsiläistä reikäjuustoa. Se lienee akuutein kipupiste, johon valmennuksen on keksittävä jotakin radikaalia ennen kuin liian myöhäistä.

Nyt kuitenkin joukkue viettää lyhyen juhannustauon. Seuraavan kerran pelihommiin lähdetään Joensuuhun sunnuntaina 29. kesäkuuta, jolloin vastassa on kenties yksi alisuorittajista Jipon muodossa.