
Seitsemän vuoden ajan Käpylän Palloa edustanut Juho Kilo on tällä kaudella vakiinnuttanut paikkansa Hollannissa toiseksi ylimmällä sarjatasolla pelaavan ADO Den Haagin keskikentällä Joukkue taistelee parhaillaan noususta pääsarjaan ja on hyvissä asemissa kolmantena, tasapisteissä kakkosena olevan Excelsiorin kanssa.
Juho aloitti futiksen potkimisen Savannan Pallossa ja IF Gnistanissa ennen siirtymistään KäPan väreihin kaudeksi 2011.
- Se oli sellaista kokeilua siinä lähistöllä. Kyllä se muuttui tavoitteellisemmaksi sitten kun siirryin KäPan junnuihin. KäPasta jäi itselleni vain ja ainoastaan hyviä muistoja. Pärjäsimme tosi hyvin, seurassa oli hyvät valmentajat ja tosi hyviä pelikavereita, sanoo Den Haagissa ja Hollannissa erinomaisesti viihtyvä Juho.
Kumpulanlaaksosta reitti vei jo 16-vuotiaana pikkuisen isompiin ympyröihin, sillä perinteikkään Hamburger Sport-Vereinin väki iski nuoreen palloilijaan silmänsä hyvissä ajoin ennen kuin mittarissa oli edes 16 vuotta ikää.
- Voitettiin KäPan kanssa Nike Premier- ja Kai Pahlman -turnaukset. Sen jälkeen taisi olla aluejoukkueiden turnaus, jossa pärjäsin hyvin Etelän joukkueessa ja minut valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi. Ei siitä mennyt kuin pari viikkoa, niin HSV oli yhteydessä ja lähdin sinne sitten testileirille, jatkaa Juho juttua junnuvuosistaan.
Testileiri meni ilmeisen hyvin, sillä nuorukainen palasi Hampuriin toisellekin leirille, jonka jälkeen eteen pistettiinkin sitten jo sopimuspaperia. Ja sopimus siitä tulikin.
- Kävin vielä kolmannenkin kerran Hampurissa, mutta silloin sitten jo tutustumassa seuraan lisää ja kesällä kun täysin 16, siirryin sinne.
- Kyllä siellä hoidettiin kaikki todella hyvin ja järjestelmällisesti. Aika tyypillistä saksalaista varmaankin. Viiden vuoden aikana taisin pelata ihan kaikki matsit yhtä lukuun ottamatta kun olin pelikiellossa, kertoo ensimmäiset pari vuotta eräänlaisessa akatemiarakennuksessa asunut Juho, joka 18-vuotiaana muutti sitten omaan kämppään.
Hollannille pelkkää plussaa
Viiden Hampurissa vietetyn vuoden jälkeen Juho palasi yhdeksi kaudeksi Suomeen. Joukkueeksi valikoitui FC Haka Valkeakoskelta.
Kaudella 2024 pelejä kertyi Veikkausliigassa 18, Suomen Cupissa ja Liigacupissa kummassakin viisi. Tilille kirjattiin myös liigassa kolme maalia ja pari maalisyöttöä., eli debyyttikausi Suomessa sujui ihan hyvin. Luvassa oli kuitenkin vieläkin parempaa, sillä seuraavaksi etapiksi muodostui Den Haag, eli alkuasukkaiden kielellä s´Gravenhage.
Reilun puolen miljoonan asukkaan kaupunki on Alankomaiden hallintokaupunki ja siellä sijaitsee myös Kansainvälinen tuomioistuin ja Kansainvälinen rikostuomioistuin.
Urheilupuolelta ensimmäisenä esiin nousee tietenkin paikallinen jalkapalloseura ADO Den Haag kelta-vihreine väreineen. Toki mainita kannattaa myös Wimbledonin voittanut tennistähti Richard Krajicek.
Tällä kaudella ADO Den Haag taistelee tosissaan paluusta Hollannin pääsarjaan. Viikonloppuna mukaan tarttui piste Jong Utrechtia vastaan numeroin 1-1, mutta tuo tulos ei juuri Juhoa tyydyttänyt.
- Ei olisi pitänyt hukata siellä pisteitä. Kyllä meillä mahdollisuuksia on silti, mutta katsotaan. Vastassa ei ole enää lopuissa peleissä yhtään ihan kärkipään joukkuetta, mutta esimerkiksi Telstar on tosi hankala vastustaja. Siellä on huono kenttä ja joukkue on ikävä vastustaja, kertoo kahden muun suomalaisen kanssa nyt seuraa edustava Juho.
- Joo, meitä on tosiaan täällä oma pieni suomalaisryhmämme kun Diogo (Tomas) ja Taneli (Hämäläinen) ovat messissä, jatkaa Juho tarinointiaan. Suomalaispelaajista seuraa on muuten aiemmin edustanut Joonas Kolkka, joka pelasi seurassa yhden kauden Crystal Palacen jälkeen. ADO Den Haagista Kolkka jatkoi matkaansa Feyenoordiin.
Hollanti saa nuorukaiselta silkkaa kiitosta monistakin syistä. Vertailut Saksaan päätyvät pääsääntöisesti Hollannin eduksi, vaikka ei Juho millään tavalla aikaansa HSV:n organisaatiossa suinkaan moiti.
- Kyllä tosiaan eroja löytyy. Saksassa vedettiin kaikki treenit aina saksaksi, siellä ei muuta puhuttu. Täällä kaikki osaavat erinomaisesti englantia, vaikka muutaman sanan olen jo paikallistakin kieltä oppinut. Parhaita juttuja on ehdottomasti se, että pelimatkat ovat niin lyhyitä. Käytiin siellä Utrechtissa ja pelin jälkeen kotimatka kesti 40 minuuttia… Saksassa kun lähdettiin Leipzigiin Hampurista niin se oli kahdeksan tuntia sivu bussissa, aloittaa Juho Hollannin kehumisen.
- Varmasti sekin vaikuttaa, että muhun luotetaan ja saan paljon peliaikaa. Myös elämäntyyli Hollannissa miellyttää tosi paljon itseäni, jatkaa Suomen futistakin edelleen seuraava nuori mies, joka tunnustaa vapaa-ajalla innostuneensa golfista ja kaikenmoisen muunkin urheilun seuraamisesta.
Ei ehkä viimeinen etappi
Vaikka peli kulkee nyt Hollannissa mainiosti, Juho ei kuitenkaan näe Alankomaita välttämättä viimeisenä etappinaan urallaan. Vasta 22-vuotias pelimies on kuitenkin ehtinyt pelaamaan jo kolmessa maassa, joten omalla tavallaan mieli palaa vielä muuallekin.
- Ei Hollanti pakosta ole urani viimeinen etappi. Vuosia on edessä vielä paljon ja uskon, että haluan nähdä muitakin paikkoja. Yhtä hyvin tämä voi kuitenkin olla hyvä pidempiaikainenkin pelipaikka. En minä kuitenkaan ole millään tavalla koskaan ajatellut, että olisi joku tietty paikka, minne ihan välttämättä haluaisin. Pidän silmät auki ja katsotaan, mitä tulee, sanoo junnuna Barcelonan faniksi kasvanut pelimies.
- No, siellä oli niin kovia pelimiehiä ja se oli makeeta katseltavaa. Ehkä myös Liverpool on aika lähellä sydäntä, koska äiti oli niin hurja Torres -fani, Juho lisää.
ADO Den Haagin kausi jatkuu jo perjantaina vierasmatsilla Telstaria vastaan Hollannin pohjoisosassa Velsen-Zuidin kaupungissa. Isännät ovat sarjassa kahdeksantena ja ADO Den Haag jaetulla kakkossijalla.
Tuon kamppailun jälkeen ADO Den Haag kohtaa vielä kotonaan Jong PSV:n ja Cambuur Leeuwardenin, sekä vieraissa Roda JC Kerkraden, sekä VVV Venlon. Kaksi parasta nousee suoraan ja kuusi seuraavaa jatkaa nousukarsintoja, eli kevään myötä haasteita on luvassa edelleen. Jos kiinnostaa, niin Juhon matsin voi perjantaina katsella klo 21.00 alkaen Veikkauksen nettisivujen kautta.
Juhon nuorempi velipoika, Jesse, muuten edustaa edelleen HSV:ta Saksassa. Yhteyttä veljekset pitävät ihan päivittäin.
- Kyllä me soitellaan joka päivä. Jessestä tulee tosi hyvä futaaja, vahvistaa yhteydenpidon ihan hyväksi kokiksi itseään siteeraava Juho.
- En kauheasti kokkaile normipäivinä, mutta sitten kun on perhettä tai tyttöystävä käymässä teen kyllä ruokaa. Normaalisti syön jotain helppoa kotona ja lounaan seurassa. Kahviloissa tulee käytyä paljonkin, sillä täällä opiskelee yksi parhaimmista frendeistäni, joka muuten on myös pelannut KäPassa. Hän oli itse asiassa täällä jo ennen kuin itse tulin, naurahtaa pelimies lähettäen paljon lämpimiä terveisiä KäPan väelle kauden alla.