
Seinäjoki, tuo armoitettu kesäfestareiden kaupunki, on Käpylän Pallon edustusjoukkueen matkailukohteena juuri juhannuksenaluskeskiviikkona. Nyt ei kyseessä ole festarireissu telttoineen ja retkituolineen, vaan Ykkösliigan kamppailu, josta todellakin pitäisi saada mukaan muutakin kuin hienoja elämyksiä.
Käpylän Pallon haaste keskiviikkona ei oikeastaan voisi olla suurempi. Vastassa on kotikentällään nuori, nopea ja taitava SJK Akatemia, jota KäPa ei vielä koskaan ole onnistunut voittamaan. Ennakkoasetelmat eivät siis ole millään tavalla erityisen mairittelevat.
Vaikka SJK Akatemia on vain yhden sijan ylempänä Ykkösliigan sarjataulukossa, on se historian valossa silti ollut toistaiseksi ylitsekäymätön vastustaja KäPalle. Joukkueet ovat kohdanneet eri sarjojen otteluissa yhteensä seitsemän kertaa. Näistä kolme viimeistä SJK Akatemia on vienyt nimiinsä tyrmäävin 9-0 –numeroin. Kolme kertaa on kuitenkin pelattu tasapelit, joista viimeisimmät ovat viime kauden Ykkösliigacupin ja Ykkösliigan otteluista.
Vielä kun tähän sysimustaan listaan lisätään tänä keväänä KäPa Campuksella pelattu harjoitusottelu, jonka SJK Akatemia vei numeroin 4-2, tuntuu siltä, että on tässä melkoinen vuori kiipeiltävänä.
Varmasti näin onkin, mutta se on loistava juttu, että menneet eivät tässä kohtaa paina millään tavalla vaakakupissa. Menneet ovat menneitä ja historia vain sivujen havinaa. Nyt lähdetään maalittomasta tilanteesta ja ihan kaikki on oikeasti mahdollista.
Keväällä KäPa joutui pelaamaan kotiottelunsa SJK Akatemiaa vastaan Myyrmäen Jalkapallostadionilla Vantaalla, sillä tuolloin huhtikuun lopussa Braku ei vielä ollut pelikuntoinen.
Vierasjoukkue oli pelillisesti melkoisessa pyörityksessä, mutta numeroiden valossa ruhjoi isäntiään rujolla tavalla vieden pisteet mennessään Etelä-Pohjanmaalle numeroin 3-0. Joskus se, mitä kentällä tapahtuu, ei korreloi millään tavalla pelitapahtumiin, mutta juuri sehän tekee joukkueurheilusta kiehtovan. Tuloksen voi saavuttaa monin eri tavoin.
Nyt pelataan kuitenkin OmaSp Stadionilla, jota eittämättä kadehditaan hyvähenkisesti ihan kaikkialla Suomessa. Stadion on melkoinen hauiksennäyttö suomalaiselle jalkapallokansalle. Noin 6000 katsojaa vetävä moderni stadion palvelee SJK-organisaation joukkueita hienosti ja vastaavanlaisia toivoisi näkevänsä muuallakin.
Ottelussa on vastakkain kaksi Ykkösliigan kolmesta nuorimmasta joukkueesta. Voisi myös väittää, että taitotaso on tässä ottelussa aikamoisen korkealla. Faktaa nimittäin on, että aika monella pelaajalla, joka huomenna kentällä nähdään, on tilillään poikamaajoukkueiden pelejä.
Viimeisistä viidestä ottelustaan SJK Akatemia on ottanut tililleen yhden voiton, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota. Voitto irtosi kotikentällä Jiposta numeroin 3-1. Tasapelit joukkue on puolestaan pelannut vieraissa Järvenpään Palloseuran ja Salon Palloilijoiden kanssa. Tappiot SJK Akatemialle ovat aiheuttaneet Ekenäs IF ja viimeksi Turun Palloseura.
KäPan osalta saldo on vielä pisteen verran vaatimattomampi. Tasapeli pelattiin puolitoista viikkoa sitten JäPS:n kanssa vieraissa numeroin 2-2, voitto otettiin jo tovi sitten Salon Palloilijoista Myyrmäessä lukemin 3-1. Sen sijaan tappioita on tullut kolme, joista viimeisimpänä Brakulla Ekenäs IF:lle lukemin 3-1.
Keskiviikon ottelu on erityinen ainakin KäPan kipparille, Denis Cukicille, joka edellisten kolmen kauden aikana pelasi juuri SJK-organisaatiossa peräti 82 ottelua viimeistellen niissä kolme maalia.
Matsi alkaa poikkeuksellisesti jo klo 17.00. Sehän vain on ihan mukavaa siinä mielessä, että juhannuksen viettoon pääsevät hyvissä ajoin niin joukkueet kuin katsojatkin.
Jollei ole mahdollisuutta lähteä paikalle OmaSP Stadionille, niin Ruutu+ -suoratoistopalvelu auki, sieltä näkyy tämäkin KäPan ottelu, ihan kuten kaikki muutkin Ykkösliigan ottelut.