Vuosi on vaihtunut ja uusia tuulia puhaltaa kohti Käpylää, kun KäPan edustusjoukkueen mukaan liittyy hyökkääjä Yllson Lika!
Nuori, vasta 18-vuotias hyökkääjä on jo debyyttinsä miesten peleissä tehnyt. Klubi 04:sta siirtyvä “Ylle” vietti viime kautensa lainalla PKKU:ssa Kakkosessa, jossa pelejä kertyi 19 ottelua. Näissä Lika onnistui maalinteossa yhdeksän kertaa. Debyyttikaudeksi siis loistava sesonki nuorelle hyökkääjälupaukselle
Ylle on ollut myös maajoukkueen vakiokasvoja pidemmän aikaa. Pelejä onkin kertynyt niin U15-, U17-, kuin U18-maajoukkueissa.
Lika on Karjaalaisen BK-46:sen kasvatti ja pelasi siellä pitkään ennen Helsinkiin ja HJK:n junioreihin siirtymistä.
Urheilutoimenjohtaja Marko Honkanen on tyytyväinen siirtoon.
”Ylle on tuorein uusi kiinnitys ulkopuolelta joukkueeseen. Hän on aina ollut kova maalintekijä ja viime kaudella hän teki debyyttikaudellaan Kakkosessa 9 maalia. Hänen vahvuuksiinsa kuuluu hyvät vasemman jalan laukaisutaidot ja hän on todella hyvä haastamaan 1v1 tilanteissa hyökkäyspelissä. Olen varma, että hän pystyy ensi kaudella ottamaan harppauksen uudelle sarjaportaalle ja tekemään heti läpimurron KäPassa. Yllellä oli paljon kiinnostusta muista seuroista ja olenkin todella tyytyväinen, että hän valitsi ensi kauden osoitteekseen Käpylän.”
Lika myös itse on innoissaan.
“Odotan innolla tulevaa kautta uudessa ympäristössä. Minun kehityksen kannalta KäPa tuntui olevan paras seura, joten valinta oli lopussa helppo. Tavoitteeni tulevalle kaudelle on auttaa joukkuetta menestymään mahdollisimman suuresti ja tehdä paljon maaleja ja syöttöjä.”
Tervetuloa Käpylään Ylle!