Käpylän pallo | Edustus

Otto Hautamo KäPan ensimmäinen maalivahtihankinta

25.01.2024
Ykkösliiga

Kauden ensimmäinen maalivahtikiinnitys Otto Hautamo on kirjoittanut sopimuksen KäPan kanssa. 21-vuotias Hautamo siirtyy Käpylään Veikkausliigajoukkue IFK Maarianhaminasta.

KäPassa jalkapallo-oppinsa aikoinaan saanut veskari, tekee siis paluun kymmenen vuoden jälkeen takaisin Käpylään. KäPan junioreista PKKU:n kautta HJK:hon nuorena siirtynyt Hautamo pelasi vanhimmat juniori-ikäluokat “läpi” Klubissa, kunnes tie vei Mikkeliin ja miesten Ykköseen. Ensimmäisen miesten sarjapelinsä Hautamo pelasi vuonna 2020 MP:ssä, kun ikää oli nuorella miehellä vain 18-vuotta.

Mikkelin vuosien jälkeen Hautamon ura otti ison harppauksen eteenpäin, kun matka jatkui Savosta Ahvenanmaalle ja IFK Maarianhaminan riveihin. Ensimmäinen vuosi meni pitkälti A-junioreissa, sekä FC Ålandin kanssa Kolmosessa. Viime kauden aikana edustuksen mukaan murtautunut Hautamo pelasi jo enemmän liigajoukkueen riveissä. Liigacupissa kaksi ottelua, Suomen Cupissa neljä ja Veikkausliigadebyytti toukokuun lopussa HJK:ta vastaan, josta saldona heti nollapeli. 

Omalta osaltaan Hautamo tuo siis kokemusta Suomen korkeimmalta sarjatasolta, sekä varmasti kovaa kilpailua KäPan maalivahtiosastolle.

Maalivahtivalmentaja Arttu Kilpelä avaa minkälaisesta maalivahdista on kyse.

“Otto on profiililtaan hyvin monipuolinen maalivahti jolta ei isompia heikkouksia löydy. Hän on todistanut nopeasti harjoituksissa korkean työmoraalinsa ja ammattimaisen sitoutumisensa. Otto tulee varmasti tuomaan joukkueelle lisäarvoa pukukopissa ja kentällä omalla rutiininomaisella suorittamisellaan.”

Hautamo on itse iloinen paluusta KäPaan. 

“Todella hyvin fiiliksin KäPaan. Tuntuu hyvältä palata tänne mistä kaikki alkoi! 

Tavoitteena tottakai pelata paljon ja auttaa joukkuetta pääsemään tavoitteisiin.”

Tervetuloa takaisin Otto!