Käpylän pallo | Edustus

Otteluennakko KäPa-JäPS Ykkösliiga Jatkosarja

18.10.2024
Ykkösliiga

Ykkösliigakauden 2024 viimeinen kotiottelu ja viimeinen koitos siintää lauantain iltapäivässä, kun Järvenpään Palloseura matkaa KäPan vieraaksi Brahen kentälle Kallioon. Tuloksellinen panos on valitettavasti jo tiessään, kun KäPa edellisellä kierroksella haki tärkeän vierasvoiton Salosta, jolla se sinetöi karsintapaikan ja yhdeksännen sijan. JäPSin kohdalla tilanne on se, ettei se pysty enää sijalta 5. nousemaan ylöspäin, mutta häviön tai tasatuloksen tullen sijoitus voi romahtaa jopa kahdeksanneksi. Sen verta tasainen on tuo keskikasti. Ykkösliigan uutiset, ottelut ja sarjataulukon voit katsoa Palloliiton sivuilta.

Lähtökohdat

Kun tuloksellista panosta ei ole, niin voidaan lähtökohtia tarkastella enemmän henkiseltä puolelta. Molemmilla on edellisestä ottelusta kaksi viikkoa aikaa joista KäPalla on alla 1-4 vierasvoitto SalPasta, kun JäPS kärsi tappion kotona JIPPOlle. 

Niin kuin ollaan moneen otteen näissä ennakoissa sanottu, on KäPan peli parantunut koko ajan päävalmentaja Lari Lummepuron alaisuudessa. Ainoa synkkä hetki syyskaudella oli Kotkan vierailu, jossa käpyläläisillä ei ollut sananvaltaa tuloksen suhteen. 

Tosiasia on myös se, että JäPS tulee päättämään kautensa lauantain otteluun, kun taas KäPa jatkaa vielä viikon verran karsintaotteluissa Ykkösen toiselle sijalle sijoittunutta joko KPV:ta tai Klubi 04:aa vastaan. Tämän takia KäPa tarvitsee alleen mahdollisimman hyvän ottelun, josta olisi hyvä jatkaa tärkeisiin karsintaotteluihin putoamista vastaan.

JäPS tuskin tulee antamaan helppoa vastusta lauantaina, sillä on itsestään selvää, että järvenpääläisetkin haluavat lopettaa kauden voittoon. Nämä joukkueet ovatkin tarjonneet viihdyttävää futista katsojille kahden kauden ajan. Kauden kohtaamiset ovat päättyneet 3-3 ja 2-2, joten panoksena tietysti myös niskalenkki kauden otteluista. 

Jännitettävää riittää myös tilastojen osalta. Nouseeko Samuel Tammivuori kymmeneen syöttöpisteeseen? Pystyykö Miro Turunen pitämään kuuman jo kolmen ottelun maalivireensä yllä? Tekeekö Elias Kallio jälleen hienon maalin tai tuuletuksen? 

Kaikki tämä selviää lauantaina, kun KäPa kohtaa Bragulla JäPSin ! 

Ykkösliiga KäPa - JäPS

Brahen kenttä - Kallio

Lauantaina 19.10 klo 16:00

Liput myy: Lippu.Fi

Kuva: Hessu Heikurinen