Käpylän pallo | Edustus

Siirtoikkunassa pelaajaliikennettä - Marius Söderbäck siirtyy Veikkausliigajoukkue Ilvekseen

07.08.2023
Käpa

2004-syntynyt hyökkääjä Marius Söderbäck siirtyy KäPasta Veikkausliigajoukkue Ilvekseen. Ilves maksaa Mariuksesta siirtokorvauksen Käpylän Pallolle. 

11-vuotiaasta asti Käpassa pelannut Marre on käynyt tien United-polun kautta aina edustusjoukkueen vakiokasvoihin. Marre oli vuonna 2021 voittamassa P17 Suomen mestaruutta ja seuraavana vuonna 2022 nostamassa edustusjoukkuetta Ykköseen. Nuoresta iästään huolimatta hän on ollut edustusjoukkueen kapteenistossa kahden kauden ajan. Hän on kantanut kapteeninnauhaa kädessään tälläkin kaudella ja on täten ollut Ykkösen nuorimpia kapteeneita.

Marrelta löytyy juniorimaajoukkuepelejä niin U18-, kuin U19-maajoukkueista.

Tällä kaudella kaikissa peleissä esiintynyt hyökkääjä nousi maanantain JJK-ottelun myötä KäPan sisäisen maalipörssin jaetulle kärkipaikalle. 

Marre haluaa kiittää KäPaa ja faneja vuosien ajalta.

“Haluan sydämellisesti kiittää koko Käpylän Pallon organisaatiota. Valmentajia, taustoja, joukkuekavereita sekä faneja. Nämä kahdeksan viimeisintä vuotta Käpylän Pallossa ovat olleet ikimuistoiset ja merkittävät pelaajakehitykseni kannalta. Tsemppiä tulevaan koko KäPa-perheelle!”

Urheilutoimenjohtaja Marko Honkanen avaa siirtoikkunan pelaajaliikennettä tarkemmin.

”Saimme vahvistettua joukkuetta siirtoikkunassa haluamillamme pelaajilla, kun viime kauden joukkueen tärkeät palaset Kristian Yli-Hietanen ja Onni Viljamaa palasivat joukkueeseen. Tämän lisäksi saimme myös maalivahtiosastolle lisää kilpailua, kun Maksym Zhuk saapui joukkueeseen lainalle KTP:stä. Marius Söderbäckin siirto Veikkausliigaan ja Ilvekseen on hieno juttu, niin hänen itsensä kuin myös seuran kannalta. Olemme kasvattajaseura, jolla on totta kai myös omat kilpailulliset menestystavoitteet, mutta samaan aikaan olemme iloisia siitä, että meidän tekemä laadukas pelaajakasvatustyö huomioidaan myös muualla esimerkiksi juuri pelaajakauppojen muodossa.”

Honkanen luo myös katsetta loppukauden otteluihin Ykkösessä.

”Meillä on laadukas, nuori ja taitava joukkue, joka on jo tässä vaiheessa kautta osoittanut tasonsa riittävyyden Ykkösessä. Kun pelataan sarjapaikan kannalta tärkeistä pisteistä, niin pienillä asioilla on suuri merkitystä sen suhteen, miten joukkueet kauden päätteeksi lopulta sarjataulukossa sijoittuvat. Alkukauden aikana menetimme paljon pisteitä otteluiden loppuhetkillä, mutta uskon että jos pystymme tuon trendin kääntämään ja pelaamaan ehjiä 90-minuuttisia ottelusta toiseen, kuten edellinen JJK matsi osoitti, niin tulemme täyttämään kauden tavoitteemme ja uusimaan sarjapaikkamme heittämällä.”

Pelaajasiirtoja on tehty ulospäin myös lainasopimusten muodossa, kun KäPan 2005-syntynyt maalivahti Aleksi Piispa siirtyy loppukauden mittaiselle lainalle PKKU:n riveihin. Aleksi on pelannut tällä kaudella Miesten Ykkösessä kolme ottelua ja lisäksi hän on vakiokasvoja ikäluokkansa maajoukkueessa. Hänen sopimus KäPan kanssaan jatkuu myös tuleville kausille ja hän palaa lainan jälkeen takaisin joukkueen vahvuuteen.

Kiitos Marrelle vuosista KäPassa ja isot tsempit tulevaan. Nähdään taas! 

Tsempit niin ikään Aleksille lainalle!