Käpylän pallo | Edustus

KäPa-edustuksen kuukausiraportti huhtikuulta

02.05.2023
Ykkösliiga

Käpylän Pallon historiallisen Ykkösen kauden ensimmäinen kuukausi on taputeltu ja joukkue on suoriutunut odotuksiin nähden mallikkaasti. Kuukauden saldona Ykkösessä voitto, tasapeli ja häviö. Suomen Cupissa saalistettiin voitto ja jatkopaikka neljännelle kierrokselle. Meno kentällä ja katsomossa on ollut hienoa. Kauden avausotteluun saapui reilut 500 silmäparia, kun taas edellisen viikonlopun Gnistan-ottelussa ihmisiä oli paikalla ennätykselliset 850. Näistä suuri kiitos koko seuran puolesta.

16.4 KäPa - Mikkelin Palloilijat  2-0

Kausi sai alkunsa meidän osalta huhtikuun puolessa välissä uudella kotinurmella Brahenkentällä. Vastaan asettui Ykkösessä jo edelliset kolme kautta pelannut MP. Ottelun avauspotkun kotijoukkueelle historiallisessa matsissa potkaisi Suomen pankin pääjohtaja ja MP-kasvatti Olli Rehn

Ottelu oli hyvin tasainen pelitapahtumiltaan ja tilastoiltaan. Puolen tunnin kohdilla alkoi kuitenkin tapahtua. KäPalle hyvästä paikkaa sivuvapaapotku ja pallon taakse Pasi Forsman. Forsmanin vapari rangaistuspotkualueelle, jatko Ilmari Lappalaiselta kohti maalia. Lopulta torjunnan kautta japanilaisvahvistus Takanori Yokochi upottaa pallon verkkoon ja juhlat olivat valmiit. Hyökkääjän tuuletuksesta näkyi aito onnistumisen ilo. (kts. https://www.ruutu.fi/video/4327645) Puoliajalle mentiin 1-0 lukemissa.

Toisella puoliskolla KäPa jatkoi uskaliaasti ja keskittyi omaan peliinsä. Ei mennyt aikaakaan, kun pallo oli jo toisen kerran maalissa. Kapteeni Marius Söderbäckin veto kimpoaa Pasi Forsmanille ja keskikenttäpelaajalta rauhallinen viimeistely alakulmaan ohi Aleksi Honka-hallilan. Maalintekovaiheessa linjatuomarin lippu pysyi alhaalla, mutta tuomariston  minuutin keskustelun jälkeen maali kuitenkin hylättiin paitsion takia. 

Lisää paikkoja tuli kotijoukkueelle. Takanori Yokochi veti kerran sivuverkkoihin ja 70’ peliminuutilla Söderbäck karkasi ja jätti kolme MP-pelaajaa telineisiin, ohitti MP-veskari Honka-Hallilan, mutta viimeinen silaus jäi uupumaan. 1-0 tilanteessa jatkettiin viimeiselle kympillekkin.

Vierasjoukkueen peli-intensiteetti kohosi luonnollisesti häviötilanteessa ja todellisena antikliimaksina viimeisellä vitosella MP:n antaman paineen myötä keskitystilanteessa pallo osui KäPan Juri Kinnusta käteen. Epäusko valtasi varmasti monen mielen tässä vaiheessa, mutta mitä vielä. Maalivahti Luka Nokelainen torjuu pilkun ja vain 20 sekuntia torjunnan jälkeen Joonas Kekarainen upottaa pallon toisessa päässä maaliin (kts. https://www.ruutu.fi/video/4327690) . Aivan uskomaton loppuhuipennus tälle matsille ja upea startti kaudelle! 

  • Maalit: Yokochi T. 31’, Kekarainen J. 86’
  • Maalintekoyritykset:
  • Vedot maalia kohti: 3
  • Varoitukset: 2
  • Airam -kuumin pelaaja: Marius Söderbäck #10

 

22.4 FF Jaro - KäPa 1-1

Vajaa viikko kauden avauksen jälkeen sesongin ensimmäinen vieraspelireissu. Matka kävi Pietarsaareen Tellushalliin FF Jaron vieraaksi. Jaro oli avauskierroksella hävinnyt KPV:lle, kun taas KäPa lähti pelistä hakemaan toista peräkkäistä voittoa putkeen. 

Tilastojen puolesta ensimmäinen puoliaika oli tasaista Jaron pitäessä hieman enemmän palloa ja ansaiten sitä kautta muutaman maalintekoyrityksen enemmän. Kotijoukkue oli huomattavasti aggressiivisemmalla pelipäällä KäPan saadessa ensimmäisellä puoliajalla peräti 12 vapaapotkua. 

Tämä pelitapa kostautui Jarolle lisäajalla. 17-vuotias Avausdebyyttiään pelannut Aaro Soiniemi murtautui rangaistusalueen sisään, jossa hänet vedettiin nurin kahden punapaitaisen pelaajan toimesta. KäPalle rangaistuspotku. Pilkkua vetämään 33-vuotias Juri Kinnunen, joka täräytti vierasjoukkueen tauolle 0-1 lukemissa. (kts https://www.ruutu.fi/video/4330198

KäPan johto ehti vanheta vain neljä peliminuuttia, kun toisen puoliajan alkuun Jaron hieno pelinrakentelu tuotti tulosta ja David Carty pääsi tuikkaamaan pelitilanteeksi 1-1. Paikkoja oli laittaa pallo maaliin, mutta samainen tulos jäi myös pöytäkirjoihin ja ensimmäiseltä vierasreissulta Käpyläläiset ottivat mukaansa yhden pisteen. 

  • Maalit: Kinnunen J. 45+4’, Carty D. 49’
  • Maalintekoyritykset: 10
  • Vedot maalia kohti: 6
  • Varoitukset: 2

 

26.4 Suomen Cup Kierros 3. JäPS/47 - KäPa 1-4

Myös Suomen Cup alkoi KäPan osalta huhtikuussa. 14. huhtikuuta suoritetussa ykköskorin arvonnassa ei tarvinnut odottaa kauaa. Ensimmäinen arvontapallo ja vastustajaksi JäPS/47 eli Järvenpään Palloseuran kakkosjoukkue. Pelipäivästä päästiin sopuun nopeasti ja 26.4 keskiviikkona joukkueet kohtasivat Järvenpään Lukion tekonurmella. 

Kokoonpanossa oli kierrätystä ja otteluun lähdettiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella neljän miehen alakerralla. s Aleksi Piispa sai ensimmäiset minuutit maalinsuulla, Casper Lönnqvist palasi sairastuvalta avauskokoonpanoon ja 17-vuotias Kaius Simojoki avasi kapteenina toimineen Roope Huhtalan vieressä puolustuksessa. 

Odotusten mukaan ottelu eteni alkuminuuteilta lähtien. Järvenpääläiset puolusti tiiviisti ja haki vastahyökkäyksiä. Nopeilla iskuilla kotijoukkue pystyikin hätyyttelemään Piispan vartioimaa maalia. 

22’ minuutin kohdalla Lönnqvistiä rikottiin rajusti rangaistusalueen ulkopuolella ja Iiro Kärsämä pallon taakse vapaapotkua antamaan. Kova ja kierteinen laukaus uppoaa maaliverkkoihin ja KäPa 0-1 johtoon. (kts https://www.ruutu.fi/video/4332978

Ei mene kauaan, kun kotijoukkue yllättää ja Tomi Mikkonen tasoittaa ottelun 1-1. Tarkalle laukaukselle ei voi Piispa mitään maalillaan. 

Järvenpääläisten onni kestää kuitenkin vain seitsemän minuuttia, kun Iiro Kärsämä tehtailee jo illan toisen. Lönnqvistin millin tarkka nosto boksiin ja Kärsämä suoraan ilmasta pallo maaliin. Jopa pieni tuuletus oli maalin jälkeen havaittavissa hyökkääjältä. Puoliajalle mentiin 1-2 lukemissa.

Tulos pysyi muuttumattomana aina 87’ minuutille asti kunnes vaihdosta sisään tullut Noakim Lokake maalasi tilanteen jo 1-3.  Benjamin Rekolan läpisyöttö ja tuulennopea Lokake karkaa, ohittaa maalivahdin ja latoo pallon tyhjään maaliin.

90’ peliminuuttti ja niin ikään vaihdosta sisään tullut Marius Söderbäck laukoo painavan vedon maalia kohti. Maalivahdin torjunnasta loppulukemia pääsee kaunistelemaan italialaishyökkääjä Filippo Begliardi Ghidini, jolle maali oli ensimmäinen KäPa-paidassa.

KäPa jatkoon Suomen Cupissa siis 1-4 voitolla JäPS/47:sta. Ottelun huippuhetket tästä.

  • Maalit: Kärsämä I. 24’, Mikkonen T. 28’, Kärsämä I. 35’, Lokake N. 87’, Begliardi F. 90’
  • Varoitukset: 1

 

29.4 KäPa - Gnistan 0-2

Kauden toisessa kotiottelussa oli ennakolta jo kovat panokset. Pohjois-Helsingin herruus ja voitolla sarjakärkeen. Tässä oli hieno jalkapalloilta valmis. Bragu myytiin täyteen ja porukkaa jouduttiin jopa käännyttämään pois. Gnistanin faniporukka piti ääntä hyvään malliin koko ottelun ajan.  

Otteluisäntänä toimi MM Kotkamills ja avauspotkun suoritti MM Kotkamillsin henkilöstöjohtaja Susanna Gunnar yhdessä Käpylän Pallon puheenjohtaja Petri Vanhalan kanssa.

Ensimmäinen puoliaika mentiin Gnistanin hallitessa enemmän palloa. KäPalle aukesi kuitenkin vetopaikkoja boksin ulkopuolelta, mutta vedot menivät ohi ja yli maalin. Yksi tolppa nähtiin Luka Nokelaisen vartioimalla maalilla, mutta tauolle siirryttiin 0-0 lukemissa. 

Toinen puoliaika tilastojen puolesta oli taas KäPan pallonhallintaa. Pallonhallinnalla peliä ei kuitenkaan voiteta, vaan maaleilla, joita Gnistan-hyökkääjä Eero Markkanen pääsi tekemään kaksi kappaletta.

59’ peliminuutti ja Gnistanin keskitys rangaistusalueen sisään. Nokelainen torjuu ensimmäisen yrityksen, mutta kakkospallo on Markkasen helppo upottaa sisään.

Lähellä käy tasoitus 74’ minuutilla, kun Marius Söderbäckille avautuu paikka boksin sisälle. veto kuitenkin heittäytyneeseen Gnistan-pelaajaan.

87’ minuutilla erimielisyyksiä herätti tilanne Gnistanin rangaistusalueella. Juuri kentälle sisään tullut Benjamin Rekola haastaa boksin sisällä ja hänet vedetään rajusti kumoon. Gnistan-pelaaja nostaa jo siitä kädet pään päälle hänenkin luullessa tästä tulevan pilkku, mutta tilanteen vieressä oleva tuomari ei tässä rikettä näe, joten ei rangaistuspotkua.

KäPan kova paine ja yritys jatkuu loppuun asti hakien tasoitusmaalia, mutta Gnistanin puolustus kestää ja loppulukemiksi vastahyökkäyksestä Markkanen laittaa vielä tilanteeksi 0-2, mikä jää myös lopputulokseksi. 

Gnistanista revanssia päästään hakemaan Oulunkylästä sitten Heinäkuussa.

  • Maalit: Markkanen E. 59’, Markkanen E. 90+4’
  • Maalintekoyritykset: 11 
  • Vedot maalia kohti: 1
  • Varoitukset: 2
  • Airam -kuumin pelaaja: Marius Söderbäck #10

 

Toukokuulle KäPa lähtee Ykkösen sijalla 6.  Sarja on tasainen ja jokaisella pisteellä on merkitystä. 

Toukokuussa KäPa pelaa neljä ottelua Ykkösessä. 

SJK Akatemia - KäPa 6.5 klo 16:00 OmaSp Stadion

KäPa - SalPa 12.5 klo 18:30 Brahenkenttä 

JJK - KäPa 20.5 klo 16:00 Harjun Stadion

KäPa - HIFK 26.5 klo 18:30 Bolt Arena

Suomen Cupin 4.kierroksen arvonta 6.5 eli tulevana torstaina klo 13:00. 

Kaikki ottelut nähtävissä Ruutu Urheilu- palvelussa.

KäPan kotiotteluiden liput, sekä kausikortit myy Lippu.fi 

Kuva: Mikko Piispa (c)