Käpylän pallo | Edustus

KäPa-kasvatit Aaro Soiniemi ja Joonas Kekarainen jatkavat uraansa Veikkausliigassa

31.10.2023
M Ykkönen

Käpylän Pallon edustusjoukkueen kantaviin voimiin jo viime kaudella, vasta B-juniori ikäisinä, nousseet 2005-syntyneet Joonas Kekarainen ja Aaro Soiniemi siirtyvät ensi kaudeksi molemmat tahoillaan Veikkausliigajoukkueisiin. Molemmat ovat edustaneet seuraa jo 10-vuoden ajan ja kuuluvat myös ikäluokkansa poikamaajoukkueiden vakiomiehistöön.

Urheilutoimenjohtaja Marko Honkanen on todella mielissään, kun seuran omat kasvatit pääsevät urallaan eteenpäin.

"KäPa on kasvattajaseura ja olemme aina todella ylpeitä, kun omat kasvattimme pystyvät ottaamaan askeleen eteenpäin urallaan. Nostimme sekä Joonaksen, että Aaron ennakkoluulottomasti suureen rooliin edustusjoukkueessa jo B-juniori ikäisenä ja heidän kehityksensä on ollut viimes vuosina todella nousujohteista."

"Haluan kiittää koko Käpylän Pallon organisaatiota kuluneista vuosista. Kymmenen KäPa- vuoteni aikana olen kehittynyt niin pelaajana kuin ihmisenäkin, ja kiitokset tästä kuuluu valmentajille, taustoille, kannattajille sekä tietysti pelikavereille. Haluan samalla toivottaa hyvää jatkoa koko KäPa-perheelle!"  - Joonas

"Ekana haluan kiittää jokaista joukkuekaveria, valmentajaa, taustaa ja fania kaikista näistä vuosista sekä yhteisistä muistoista. KäPa on ollut erittäin hyvä paikka kehittyä siitä lähtien kun tulin tänne 9-vuotiaana ja olen kokenut täällä paljon hetkiä, joita en ikinä tule unohtamaan. KäPa tulee aina olemaan tärkeä seura mulle ja toivon koko Käpylän Pallolle kaikkea hyvää tulevaan!"  - Aaro

Kiitos Jopo ja Api ajastanne seurassa. Koko seurayhteisö toivottaa teille paljon onnea ja menestystä jatkoon!