Käpylän pallo | Edustus

KäPa-edustuksen kuukausiraportti toukokuulta

02.06.2023
M Ykkönen

KäPa-edustuksen Ykkösen kauden toinen kuukausi on saatu päätökseen ja joukkueen meno on ollut ailahtelevaa. Kuukauden saldona Ykkösessä voitto ja kolme häviötä. Suomen Cupin 4.kierroksella voitto, mutta 5. kierroksella ulos. 

Vaikka kuukausi on ollut haastava, on se ollut sitäkin opettavaisempi koko Käpylän Pallolle. Paikalliskamppailuun HIFK:ta vastaan Bolt Arenalla rikottiin jälleen katsojaennätyksiä yleisömäärän ollessa 1146. Iso kiitos siitä kaikille !

6.5 SJK Akatemia - KäPa 5-3

Kuukausi aloitettiin vierasreissulla OmaSP-stadionille Seinäjoelle. Edellisen kuukauden hyvät otteet olivat vielä hyvin muistissa, kun KäPa oli valmis hakemaan pisteitä kotiin.

Ottelu sai räjähtävän startin, kun sivuvapaapotkua ampuva Juri Kinnunen lähti toimittamaan keskitystä rangaistuspotkualueelle. Puskutilanteessa vastustajan maalivahti torjuu tilanteen, mutta irtopallo jää  Roope Huhtalan läheisyyteen ja hän viimeistelee tilanteen 0-1. Vierasjoukkueen johto ei kuitenkaan kauaan kestä. SJK tekee 13 minuuttiin 3 maalia ja peli on jo 3-1. 37’ minuutin kohdalla saadaan kuitenkin kevyt helpotus ennen tauolle siirtymistä. ThomasLahdensuo keskittää tarkan keskityksen rangaistuspotkualueelle, johon Roope Huhtalajuoksee ja iskee illan toisen. Puoliajalle 3-2 lukemista. 

KäPa sai hyvän alun myös ottelun toiselle puoliskolle. 48’ peliminuutti ja hyvää peliä pelaava Thomas Lahdensuo sai onnistumisen myös maalin merkeissä. Seuraavat kaksikymmentä minuuttia mentiinkin tasatilanteessa, mutta 68’ minuutilla SJK Akatemia pääsee jälleen maalin edelle. Tästä ei vierasjoukkue enää pysty nousemaan ja kotijoukkue kaunistelee vielä lisäajan lopussa loppulukemat 5-3. 

  • Maalit: Huhtala R. 11´, Mekki A. 20´, Weslen Junior 27´, Arsalo M. 33´, Huhtala R. 37´, Lahdensuo T. 48´, Cukici D. 68´, Fati B. 90+3´
  • Maalintekoyritykset: 16
  • Vedot maalia kohti: 7
  • Varoitukset: 3

 

12.5 KäPa - SalPa 2-3

Toukokuun toinen Ykkösen ottelu pelattiin lämpimässä kelissä Brahen kentällä sarjanousijoiden välillä, kun vastaan asettui Salon Palloilijat. Ottelun ei tehnyt pelkästään jännäksi, se että ensimmäisiä keväisen kuumia päiviä vietettiin vaan myös se, että Huhtalan kaksoisveljekset pääsivät ottaa toisistaan mittaa Roope Huhtala puolustuksessa ja Jesse Huhtala SalPan hyökkäyksessä.

Ottelu alkoi useammalla SalPan maalintekopaikalla, kunnes 17´ minuutilla Jesse Huhtalapääsi puskemaan pelin 0-1 tilanteeseen.

KäPa oli käytännössä koko ensimmäisen 25 minuuttia vaikeuksissa, kunnes Thomas Lahdensuon haasto hyökkäysalueella hommaa kotijoukkueelle rangaistuspotkun. Juri Kinnunen pallon taakse ja pallo voimalla verkkojen perukoille. Peli 1-1.  KäPa sai maalin myötä otteen pelistä ja alle 10 minuuttia Kinnusen maalista, niin onnistutaan jälleen. Loistavan syöttökombinaation jälkeen Thomas Lahdensuolta nappisyöttö kulmatilanteesta ylös jääneelle Niilo Heikuriselle, joka iskee uransa ensimmäisen maalin Ykkösessä. Tuuletukset koko joukkueella olivat erittäin latautuneet. 

Toinen puoliaika näytti hyvältä. Pystyttiin pelaamaan johtoasemassa hyvää jalkapalloa ja peli näytti siltä, että tänään jää kolme pistettä Helsinkiin. Kunnes 82´ minuutilla SalPa-hyökkääjä Huhtalalaittaa yllättäen pallon takanurkkaan. Minuuttia myöhemmin, kuin painajaisessa. KäPa-puolustaja liukastuu Brahen nurmella, pallo suoraan Huhtalalle ja hienolla viimeistelyllä peli olikin 2-3 vieraille. Tästä shokkihoidosta KäPa ei enää noussut ja kolmas tappio putkeen oli tosiasia.

  • Maalit: Huhtala J. 17´, Kinnunen J. 26´, Heikurinen N. 34´, Huhtala J. 82´, Huhtala J. 83´
  • Katsojia: 277
  • Maalintekoyritykset: 9
  • Vedot maalia kohti: 2
  • Airam -kuumin pelaaja: Juri Kinnunen #77

17.5 Suomen Cup 4.kierros. TuPS - KäPa 0-7

Suomen Cupin 4.kierroksella vastaan asettui Kolmosesta Tuusulan Palloseura ja ottelu pelattiin Tuusulan Hyrylän tekonurmikentällä. Kapteeni Joonas Salmi pääsi ensimmäistä kertaa tällä kaudella avaukseen kärsittyään ikävää rasitusmurtumaa sääressä. Ottelupäivä oli alkujaan hyvin sateisen oloinen, mutta onneksi ottelu saatiin pelata pilvisessä säässä, ilman sadepisaroita.

Ensimmäinen maali nähtiin Joonas Kekaraiselta jo11 minuutilla, kun nuori mies sijoitti pallon vasempaan takanurkkaan. 18 minuutilla kulman jälkitilanteesta joukkueen nuorukainen Kaius Simojoki teki ensimmäisen maalinsa edustuksessa. Ensimmäisellä puoliajan loppuun Joonas Kekarainen nikkasi pelitilanteen jo 0-3.

2. Puoliaikaa kerettiin pelaamaan vain muutama minuutti, kun energistä ottelua siihen asti pelannut Benjamin Rekola viimeistelee pallon TuPS-maaliin. Seuraavan maalin KäPa rakentaa mallikkaasti vain muutamalla syötöllä ja jos Kekarainenoli jo kaksi maalia tehnyt, on hän puolestaan syöttäjänä seuraavassa. Syöttö Rekolan jalkojen läheisyyteen, josta pamahtaa illan toinen. Ottelu tässä vaiheessa 0-5. 

Rekola ei tyydy vähään vaan pusertaa hatullisen maaleja täyteen. Kikkavihkosta muutamat harhatukset ja kova laukaus. Peli 0-6 ja Benkulla kolme maalia täynnä. Viimeiselle kympille saadaan vielä yksi onnistuminen, kun vaihdosta sisään tulleet Marius Söderbäck ja Takanori Yokochi rakentavat illan viimeisen. Tästä japanilaishyökkääjälle tärkeä onnistuminen ja kauden toinen maali.

  • Maalit: Kekarainen J. 11’, Simojoki K. 18’, Kekarainen J. 39’, Rekola B. 49’ 68’ 75’, Yokochi T. 82’
  • Varoitukset: 1

20.5 JJK Jyväskylä - KäPa 1-2

Jyväskylään tultaessa Ykkösen tappioputki oli kolmen ottelun mittainen. Tästä oli otettava voitto. Samalla viikolla hyvä peli Suomen Cupissa poiki hyvää lauantai-iltapäivälle.

Ottelun alku oli vierasjoukkueelle kylmäävä. 12’ minuuttia ja JJK on päässyt 1-0 johtoasemaan Shirman Osson maalilla. Ensimmäinen puoliaika oli muutenkin vaikea. Palloa ei päästy viemään kunnolla hyökkäyskolmannekselle, joten maalinteko paikat uupui. KäPa ei saanut ensimmäisellä puoliajalla vetoakaan vastustajan maalivahtia kohti, kun niitä taas kaveri pääsi viljelemään neljästi.

Toiselle puoliskolle tultaessa jotain oli kuitenkin tapahtunut. Peli-ilme näytti keskialoituksesta lähtien paremmalta ja pallonhallinta alkoi prosenteissa tasoittumaan. Myös maalintekopaikkoja alkoi löytymään. 

Onnistumista hyvän jakson päätteeksi saatiin odottaa minuutille 58. Joonas Kekarainen vaihdosta kentälle ja ei mene kuin minuutti niin Jopo on pahanteossa. Takanori Yokochin nappisyöttö löytää linjan välistä Kekaraisen, jonka tiputus suoraan Aaro Soiniemelle on hyvä ja tästä nuori laitapuolustaja ei erehdy. Ensimmäinen maali Ykkösessä ja ottelutilanne 1-1. 

Tilanteita tuli molempiin päihin ottelun edetessä, mutta KäPa pysyi hyvin pelin päällä, kuin ennen tasoitusmaalia. 76’ peliminuutti ja KäPan kulmapotkun antamassa Marius Söderbäck. Kulma kierteisenä Yokochin päähän ja puskusta pallo suoraan JJK-puolustaja Antti Åken käteen. Tästä puolustajalle pelin toinen keltainen kortti ja suihkun puolelle. Samalla tuomari näyttää kättään kohti rangaistuspistettä. Söderbäck pallon taakse ja veto maita pitkin keskeltä sisään. Marrelle kauden ja Ykkösen ensimmäinen maali. 

Loppupelin JJK painosti kovaa, mutta vajaalla pelatessaan ei pystynyt enää horjuttamaan KäPa-puolustusta. Ykkösen kauden toinen voitto ja fiilis oli myös sen mukainen !

  • Maalit: Osso S. 12´, Soiniemi A. 58´, Söderbäck 78´
  • Maalintekoyritykset: 7
  • Vedot maalia kohti: 3
  • Varoitukset: 3

26.5 KäPa - HIFK 0-2

Kuukauden viimeinen Ykkösen ottelu pelattiin kotiotteluna Bolt Arenalla. Vastassa Helsingin IFK ja ennakolta peli tulisi olemaan tasainen. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli pallonhallinnaltaan KäPan. Palloa pystyttiin vierittämään pelaajalta toiselle ja oman pelin toteutus näytti onnistuvan. Viimeisille sektoreille pääsemisen oli HIFK tehnyt kuitenkin hankalaksi.  

34’ minuutilla tuli kylmää vettä niskaan. Mustapha Cokerin kova laukaus kaukaa yllätti KäPa-veskari Luka Nokelaisen. 0-1 tilanteessa mentiin toiselle puoliajalle.

Toiselle puoliajalle KäPa tuli jälleen sisuuntuneena. Peli toimi, pallonhallinta oli hiukan meidän puolellamme ja kova takaa-ajo oli käynnissä. Maalintekopaikkoja pystyttiin luomaan enemmän, etenkin Joonas Kekaraisen, Thomas Lahdensuon ja Samuel Tammivuoren toimesta. Mitä pidemmälle ottelua mentiin sitä lähemmäksi maalia päästiin, mutta todelliset vaaralliset paikat olivat HIFK-puolustuksen myötä poissa. KäPa-pelaajien välit puolustuksen ja hyökkäyksen välillä vääjäämättä kasvoi loppua kohden enemmän ja enemmän, mikä avasi HIFK:lle vastahyökkäyksiä. Tällaisesta tilanteesta myös vierasjoukkue pääsi tuikkaamaan loppulukemat 0-2. Peli oli hyvää, mutta maaleja ei pystytty rakentamaan.

  • Maalit: Coker M. 34´, Wahlman A. 85´
  • Maalintekoyritykset: 8
  • Vedot maalia kohti: 3
  • Varoitukset: 1
  • Airam -kuumin pelaaja: Aaro Soiniemi #5

31.5 Suomen Cup 5.kierros Ilves - KäPa 3-1

Suomen Cup -arpa osui parin alemman sarjan joukkueen jälkeen Veikkausliigassa pelaavaan Tampereen Ilvekseen. Tähän asti Cup-taival oli sujunut moitteettomasti kahden voiton ja 11-1 maalieron turvin. Tänään oli varmasti luvassa vaikeuksia. 

Pelipaikkana toimi Ratinan stadion, eikä yleisöä valitettavasti oltu kovin paljoa saatu cup-matsiin keskiviikkona. 

Ottelun käytännössä koko eka puolisko oli kotijoukkueen odottetua hallintaa. Suomen Cupista pallonhallintaprosentteja ei näy, mutta veikkauksena 70-30 kotijoukkueelle. 

KäPan puolustus pelitti kuitenkin hyvin. Toista otteluaan avauksessa pelannut Pekka Hietalahti, Ex-Ilves Roope Huhtala ja Ilmari Lappalainen piti paikoitellen vierasjoukkuetta pystyssä. 

Tauolle päästiin 0-0 lukemissa, vaikka Roope Huhtalan pusku oli mennä maaliin aivan viimeisessä pelitilanteessa. 

Toisen puoliajan taika oli taas toteutunut. Jotain siellä kopissa tehtiin ja KäPa tuli uudella jalalla toiselle puoliajalle ja pystyi nyt tosissaan haastamaan Ilvestä. 

59 minuuttia ja hyvän toisen jakson alku sai palkintonsa. Mikael Pulkkinen löytää vastaan tulleen Samuel Tammivuoren. Tammivuoren  tiputus Iiro Kärsämälle, joka ajaa rangaistusalueen sisään ja jättää vielä Tammivuorelle, jonka kierteinen laukaus löytää takanurkkaan. Peli 0-1 ! 

Peli jatkuu tässä tilanteessa pitkään, puolustustaistelu jatkuu ja nyt pelattiin jo täysillä voitosta. 

Sitten alkaa vaikeudet. Ilveksen ruotsalaishyökkääjä Adam Larsson viisi minuuttia kentällä oltuaan laittaa pelin tasoihin. 1-1 tilanteessa saatiin mennä ja haaveilla rangaistuspotkukilpailusta, mutta sama mies maalaa jälleen. 2-1 86’. 

KäPan peli sotkeentuu maalien myötä täysin eikä otetta peliin enää saatu. Myöskin energiatasot olivat selkeästi alempana, kuin kotijoukkueen puolella. 90+7’ Ilves vielä kaunistelee ja peli loppuu tähän maaliin. 3-1 ja KäPan Cup-taival tämän vuoden osalta ohi.

Kohti kesäkuuta ja kahdeksatta ottelukierrosta lähdetään Ykkösen sijalta 9. KäPa pelaa kaksi kotiottelua kesäkuussa EIFiä, sekä JäPSiä vastaan. Nähdään Bragulla ja kannustetaan yhdessä KäPalle tuloksellisesti parempi kuukausi !

 

Kesäkuussa KäPa pelaa viisi ottelua Ykkösessä:

KäPa - Ekenäs IF 4.6 klo 18:00 Brahenkenttä

TPS - KäPa 8.6 klo 18:30 Veritas Stadion

KPV - KäPa 11.6 klo 18:00 Kokkolan keskuskenttä

KäPa - JäPS 17.6 klo 16:00 Brahenkenttä

MP - KäPa 28.6 klo 18:30 Mikkelin urheilupuisto

Kaikki ottelut nähtävissä Ruutu Urheilu- palvelussa.

KäPan kotiotteluiden liput, sekä kausikortit myy Lippu.fi 

Kuva: Mikko Piispa (c)