Käpylän pallo | Edustus

KäPa-edustuksen kuukausiraportti kesäkuulta

19.06.2023
Käpa

Käpylän Pallon miesten edustusjoukkueen kolmas kuukausi Ykkösessä on tullut pelien myötä päätökseen. Vaiherikas kuu tarjosi tuloksia laidasta laitaan. Tärkeitä pisteitä, mutta myös katkeria pistemenetyksiä. Kuukauden viidestä Ykkösen ottelusta yksi voitto yksi tasapeli ja kolme tappiota. Pelitahti ennen juhannustaukoa oli myös erittäin kova ja maajoukkueenkin mukana U18-pojissa meiltä oli neljä pelaajaa mukana.

 

4.6 KäPa - Ekenäs IF 2-3 

 

Kuukausi aloitettiin kotiottelulla Kalliossa, kun sarjataulukon kärkipäässä koko alkukauden majaillut Ekenäs IF matkusti Helsingin vierailulle. Joukkueet kohtasivat myös Ykköscupissa helmikuussa Tammisaaressa, jossa isäntäjoukkue oli parempi maalein 3-1. 

 

Peli oli alusta lähtien vahvasti vierasjoukkueen hallinnassa. EIF piti palloa ja KäPan vaarallisimmat tilanteet syntyivät muutamista vastahyökkäyksistä tuulennopean Thomas Lahdensuon toimesta.  

 

Puolen tunnin kohdilla tuli kuitenkin kylmää vettä helsinkiläisjoukkueen niskaan. EIF saa pitkän kukkupallon nostettua keskialueelta kohti maalia, mikä leijailee aina yksinäiselle Roni Pietsalolleasti, josta vieraiden hyökkääjä ei erehdy. Maali hieman aiheutti närää kotijoukkueen penkillä paitsioepäilyjen myötä, mutta maali hyväksyttiin ja tulostauluun merkattiin lukemiksi 0-1. 

 

Muutama minuutti myöhemmin vastoinkäymiset kotijoukkueen osalta jatkuvat. Ilmari Lappalainen kaataa rangaistusalueen sisällä EIF-pelaajan, josta päätuomari Pietu Niinimäki vie pallon 11 metriin. Stanislav Efimov ei erehdy ja pallo ensimmäistä Ykkösen ottelua pelanneen Aleksi Piispan ohi verkkojen perukoille.

 

Tästäkään ei mene aikaakaan, kun toisessa päässä tapahtuu. KäPan pidempi hyökkäys päättyy Kevin Larssonin keskitykseen, jonka EIF-puolustaja hutiloi omaan käteensä virheen merkiksi. Marius Söderbäck pallon taakse, kovaa keskelle ja taukolukemiksi 1-2. 

 

Toinen puoliaika oli KäPan hallintaa. Palloa saatiin pidettyä ja maalipaikkoja avautui, mitä pidemmälle ottelua mentiin.  Palkintoa hyvästä puoliskosta odotettiin miltei viimeiselle kympille asti. Söderbäck lähettää ulkokierteisen kulman, johon pääpallokuningas Niilo Heikurinen iskee väliin ja tasoittaa ottelun 2-2 lukemiin.

Takaa oltiin nyt tultu tasoihin ja hieman varmistellen myös voitto-osumaa hamuttiin. 

 

Tätä ei kuitenkaan syntynyt KäPalle vaan dramaattisten vaiheiden jälkeen 90+2 minuutilla EIF-hyökkääjä Artur Atarah hivuttaa maalinedushässäkästä pallon juuri ja juuri maaliviivan ylitse ja ottelu päättyy täten vierasjoukkueen 2-3 voittoon. Todella karvasta kalkkia syötettiin tässä KäPan joukkueelle.

 

  • Maalit: Pietsalo R. 30’, Efimov S. 35’, Söderbäck M. 40’, Heikurinen N. 79’, Atarah A. 90+2’
  • Maalintekoyritykset: 11 
  • Vedot maalia kohti: 7
  • Varoitukset: 0
  • Airam -kuumin pelaaja: Juri Kinnunen #77

 

8.6 TPS-KäPa 4-1

 

Pitkään ei voinut EIF-tappion jälkeen jäädä murehtimaan menneitä, kun muutaman päivän päästä matka kävi Turkuun TPS:n vieraaksi. 

Jopa kauden vaikeimmaksi peliksi tähän asti voidaan tämä matsi luokitella. Paikkoja oli avausjaksolla todella paljon. Käytiin tolpassa, maaliviivalla ja vetoja saatiin rangaistusalueen sisältä, mutta pallo ei mitenkään suostunut menemään ohi maalivahdin.

 

Vanha sanonta “Jos et itse tee, niin kaveri kyllä tekee”, toimi tähän otteluun täydellisesti. 28 peliminuutti ja entinen huuhkajapeluri Kasper Hämäläinen pääsi huudattamaan kotiyleisöä.

 

Maalin jälkeen oli paikkoja laittaa peli myös tasoihin, mutta ei sitten millään. Puoliajalle 1-0 kotijoukkueen johdossa. 

 

Toisella puoliajalla noin vartti pystyttiin peli pitämään aisoissa, kunnes se levähti. Muhamed Umar Bala kaksi maalia viiden minuutin sisään ja peli oli 3-0 kotijoukkueelle. Samassa tuloksessa mentiin viimeisellekkin kympille, kunnes samainen mies pääsi herkuttelemaan vielä kolmannen maalinsa rangaistuspotkusta. 

 

Laihan lohdun ottelun loppuun ensimmäisellä Ykkösen maalillaan toi 18-vuotias Iiro Kärsämä, joka pystyi upottamaan pallon ohi TPS-vahdin. 4-1 jäi myös lopputulokseksi. 

 

  • Maalit: Hämäläinen K. 28’, Muhamed U.B. 59’, Muhamed U.B. 65’, Muhamed U.B.. 84’, Kärsämä I. 90+’
  • Maalintekoyritykset: 8
  • Vedot maalia kohti: 3
  • Varoitukset: 3

11.6 KPV - KäPa 1-1

Myöskään TPS-ottelun jälkeen aikaa menneiden muisteluun ei ollut sillä vieraskiertue jatkui Turusta muutaman päivän päästä jo Kokkolaan. Otteluun lähtiessä Käpylän Palolla oli haasteellinen paikka ottaa kotiin viemisiksi pisteitä kahden edellisen ottelun tappioiden jälkeen. Kokkolaan lähdettiin kuitenkin asenteella, että sieltä tultaisiin mukana pisteitä!

Ensimmäisen 20` minuutin sisään KäPa saa kolme hyvää mahdollisuutta päästä johtoon. Iiro Kärsämä on tilanteissa mukana, kun hän antaa mahdollisuuden Thomas Lahdensuolle iskeä, mutta KPV-maalivahti Ville Seppä on tilanteessa hereillä ja torjuu Thomaksen maatapitkin liikkuvan laukauksen. Hetkeä myöhemmin Kärsämän hyvä vapaapotku tuottaa KäPalle paikkaa maalinedustalle, mutta edelleen tuloksetta. Kärsämälle annetaan uutta mahdollisuutta KPV puolustuksen ollessa tilanteesta ulkona, mutta Kärsämän veto pysähtyy jälleen KPV-maalivahtiin. Luka Nokelainen pääsee ennen puoliaikaa torjuntatöihin, kun KPV irtaantuu, mutta Lukan ollessa hyvin hereillä oli tilanne hyvin hallinnassa.

60´ minuutilla tapahtuu kuitenkin jotain erikoista, kun Nokelaisen ollessa irti maalilta päättää KPV:n brasilialaistaustainen Vitor Gomes ampua roikkupallon keskiympyrästä KäPan maalia kohti, johon Lukan venytys ei valitettavasti riittänyt ja pallo laskeutuu maaliin. 

Muutamia minuutteja myöhemmin KäPa saa kuitenkin otteen jälleen pelistä. Samuel Tammivuoren nosto maalille on loistava ja hyvää peliä pelannut Thomas Lahdensuo rankaisee Kokkolalaisia upealla volley-osumalla.

Pelistä oli otettavissa täysi pistepotti, mutta harmittavasti se jäi kuitenkin tällä kertaa haaveksi. Ottelu kertoi meille kuitenkin osviittaa siitä, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Piste pitkältä vierasreissulta on tärkeä tässä vaiheessa kautta.

  • Maalit: Gomes V. 61´, Lahdensuo T. 66´.
  • Maalintekoyritykset: 12
  • Vedot maalia kohti: 7

17.6 KäPa - JäPS 3-1

Kesäkuun puoliväli ylitetty ja Brahen kentälle asteli Järvenpäästä JäPS. Vajaa viikko KPV- pelistä ja KäPa oli valmiina ottamaan voiton kotiyleisön edessä. Kotivoittoa ei ole hetkeen näkynyt, joten KäPalla oli paljon todistettavaa. Lämpötila huiteli noin 25 celsius asteen tienoilla, joten kuuma ja tulinen jalkapallopäivä olisi tiedossa.

Molemmat joukkueet saivat ottelun alkuun hyvät mahdollisuudet maalintekoon, mutta viimeistely ei onnistunut. Roope Huhtala pääsi kokeilemaan 10 peliminuutilla, mutta pusku erikoistilanteesta helähtää sivuverkkoon. JäPS:in nopeat vastahyökkäykset tuottivat kuitenkin tulosta, kun Justus Holopainen pääsi sujauttamaan pallon tyhjään maaliin ja vierasjoukkue 0-1 johtoon. JäPS sai toisella puoliajalla myös lisäpaikkoja, joista ei KäPan onneksi lisäosumia kuitenkaan syntynyt.

2. puoliajalle lähdettiin kotijoukkueen varmoin ottein ja Jordi Aluja oli selvästi luonut kopissa uskoa KäPa-pelaajiin. Mitä pidemmälle ottelua mentiin, sitä helpommin KäPa-pelaajat pystyivät murtautumaan hyökkäysneljännekselle ja aina JäPSin puolustamaan boksiin saakka. 

60’ peliminuutilla se tuotti myös vihdoin tulosta. Samuel Tammivuoren peloton nousu kohti JäPS-maalia saa JäPS-pelaajan hänet kaatamaan ja pallo 11 metriin.  KäPan vahvuus nousee erikoistilanteissa hienosti esiin ja R. Huhtala hämää JäPS:in maalivahdin ja tilanne tasoihin. 

Vajaa 10 minuuttia Huhtalan rangaistuspotkun jälkeen KäPa saa toisen mahdollisuuden rangaistuspotkusta. Tällä kertaa se on Thomas Lahdensuon nopeat liikkeet jotka ovat liikaa JäPS:in puolustuksella ja Huhtala sivaltaa pallon vauhdilla vasempaan alanurkkaan. Tämä illan toinen tuo Käpylän Pallon johtoasemiin 2-1! 

Ilman draamankaarta ei tästäkään ottelusta kuitenkaa selvitä.  Käytännössä seuraava hyökkäys Roopen tekemän johtomaalin jälkeen tuomari Juusolan käsi osoittaa pisteelle meidän päässä. Siinä hetkellä epätoivo kiirii jo katsomoihin, sekä pelaajien mieliin. Nopeasti tämä epätoivo kuitenkin lakaistaan harteilta, kun 19-vuotias maalivahti Luka Nokelainen nappaa kauden toisen pilkkunsa ja mihinkä paikkaan! 

Vierailija ei draamankaaren jälkeen saa peliä enää uomiinsa ja KäPan paketti pysyy kasassa myös loppuun asti. Ottelu sinetöidään vielä 3-1 lukemiin, kun Juri Kinnunen täräyttää vaihdosta sisään tullessaan kauden kolmannen maalinsa!

  • Maalit: Holopainen J. 14´, Huhtala R. 59´, Huhtala R. 67´, Kinnunen J. 89´
  • Maalintekoyritykset: 9
  • Vedot maalia kohti: 4
  • Airam -kuumin pelaaja: Roope Huhtala #4

28.6 MP - KäPa 6-2

Kuukausi päätettiin noin 10 päivän juhannustauon jälkeen Mikkelissä, kun runkosarjan toinen puolisko lähti liikenteeseen. Ensimmäinen ottelu mikkeliläisiä vastaan on varmasti monen mielessä ja tähän päivään asti oli KäPa ainoa joukkue Ykkösessä, kuka oli MP:n pystynyt voittamaan. MP on kuitenkin kauden ensimmäisen kierroksen jälkeen parantanut peliään huomattavasti ja siitä palkinto sarjan kärkipaikoilla.

Ottelu lähti vierailijoiden silmistä käyntiin painajaismaisesti. Seitsemäs peliminuutti ja KäPassakin urallaan pelannut Joslyn Luyeye-Lutumba pääsi upottamaan käytännössä tyhjiin Luka Nokelaisen hieman haparoidessa torjunnansa kanssa. 

Painajaiset myös jatkuivat. 10’ peliminuutti ja vuorossa oli MP:ltä Lauri Sahimaa, joka pystyi painavalla laukauksella yllättämään Nokelaisen. 

Peliin ei meinattu päästä kiinni. Painajaismainen alku ja MP:n hyvä keskialueen blokki tyrehdyttivät KäPan hyvät hyökkäykset tyystin. Muutamia satunnaisia tilanteita kyllä saatiin vapaapotkuista, mutta ei riittävän lähelle oikeaa maalipaikkaa kuitenkaan.

34’ peliminuutilla lisää kylmää vettä niskaan Santeri Steniuksen toimesta. KäPan boksipuolustus pettää, eikä Nokelaisella ole tähän palaa, kun niin läheltä maalia päästään sijoittamaan.

Pieni toivonkipinä saatiin, kuin saatiinkin sytytettyä muutama minuutti 3-0 maalin jälkeen. Se on jälleen Thomas Lahdensuo, kuka pystyy meille rangaistuspotkun hankkimaan. Rankkaritilaston parantelu myöskin jatkuu, kun Marius Söderbäck laittaa pallon varmasti maaliin. 

Puoliajalle ei kuitenkaan päästä edes kahden maalin takaa-ajossa. Kulmasta Stenius nousee korkeimmalle ja pistää taukotilanteeksi 4-1.

Jos jonkun Thomas Lahdensuo tässä sarjassa osaa, niin sen kuinka saadaan kaveri rikkomaan boksin sisällä. Pallo 11 metriin ja edellisen pelin sankarivetäjä Roope Huhtala kerää marjat ja tuo KäPan taas kahden maalin päähän.

Tästä sai vierasjoukkue myös hieman virtaa. Riskitasoa nostettiin ja maaleja todella haettiin. Nyt se ei tuottanut kuitenkaan tulosta. 65’ peliminuutti ja Väinö Vehkonen pallo maaliin. 5-2 maalista vain 7 minuuttia eteenpäin Stenius iskee illan kolmannensa ja lopputuloksen 6-2. 

Vaikea peli sai huonon päätöksen, mutta eteenpäin on mentävä.

 

Heinäkuussa KäPa pelaa viisi ottelua Ykkösessä:

Gnistan - KäPa 2.7 klo 18:00 Mustapekka Areena

KäPa - FF Jaro 9.7 klo 18:00 Brahenkenttä

KäPa - SJK Akatemia 15.7 klo 16:00 Brahenkenttä

SalPa - KäPa 21.7 klo 18:30 Salon urheilupuisto

KäPa - JJK Jyväskylä 31.7 klo 18:30 Brahenkenttä

Kaikki ottelut nähtävissä Ruutu Urheilu- palvelussa.

KäPan kotiotteluiden liput, sekä kausikortit myy Lippu.fi 

Kuva: Mikko Piispa (c)