Käpylän pallo | Edustus

KäPa-edustuksen kuukausiraportti heinäkuulta

03.08.2023
Ykkösliiga

Käpylän Pallon miesten edustusjoukkueen heinäkuu on saatu päätökseen! Heinäkuun ottelut eivät ole sujuneet odotetulla tavalla. Kuukauden aikana oli myös otteluita, jotka olisivat olleet voitettavissa, mutta pistesaldo jäi valitettavan niukaksi. Kuukauden viidestä ottelusta yksi voitto, yksi tasapeli, ja kolme häviötä.

2.7 Gnistan - KäPa 1-0

Heinäkuu aloitettiin paikallisottelulla Oulunkylän Mustapekka areenalla. KäPa lähti kostoretkelle Gnistanin vieraaksi, sillä huhtikuussa KäPa hävisi Gnistanille Brahen kentällä. Tavoite oli selkeä Ykkösen sarjataulukon kärkikahinoissa pelaavaa Gnistania vastaan Ogelissa!

Ottelun alussa päästiin jo lähelle maalintekoa, kun SamuelTammivuoren syötöstä Joonas Kekarainen pääsi hyvän ensikosketuksen siivittämänä 1v1 tilanteeseen Gnistanin maalivahti Jiri Koskea vastaan.Tästä ei kuitenkaan ratkaisua syntynyt.

1. puoliajalla Gnistan pääsee lähelle erikoistilanteissa, mutta KäPa pystyi pitämään koko ensimmäisen puoliskon ajan oman maalinsa puhtaana, kiitos Aleksi Piispan ja hyvin kontrolloidun puolustuksen.

2. puoliajalla tilanteita syntyi molempiin päihin. Piispa jatkoi hyviä otteitaan maalilla, vaikka Gnistan selvästi lisäsi intensiteettiään. Gnistanin useat yritykset tuottivat kuitenkin avausmaalin muodossa tulosta 86´ peliminuutilla, kun vaihdosta sisään tullut Kasperi Liikonen saa rangaistusualueen keskelle syötön, josta hän ei meidän epäonneksemme erehdy!

Vaihdoilla yritettiin parannella tulosta vielä ottelun lopussa, mutta valitettavasti sitä ei tullut ja täydet kolme pistettä jäi näin ollen Ogeliin.

Positiivisesti ajateltuna puolustus ja etenkin Piispan maalivahtipeli oli hyvää.

  • Maalit: Liikonen K. 87´.
  • Malintekoyritykset: 6
  • Vedot maalia kohti: 4
  • Varoitukset: 1

9.7 KäPa - FF Jaro 2-3

Viikko edellisestä, Brahenkentällä vastaan asettui pietarsaarelainen FF Jaro. Ottelusta odotettiin tasaväkistä, sillä Jaro kamppailee sarjataulukossa samoilla sijoituksilla KäPan kanssa. Edellisessä ottelussa Gnistania vastaan hyviä otteita näyttänyt maalivahti Aleksi Piispa sai jatkaa maalinsuulla.

Jaro oliottelun alussa hyvin KäPan niskanpäällä ja pari maalipaikkaa pystyy Jaro luomaan ensimmäisen 15 peliminuuttiin. Myös kotihoukkue sai hyvän maalipaikan, kun 2001 -syntynyt Kevin Larsson näyttää oikean jalan vaarallisuuttaan, mutta veto tolpan juuresta ohi maalin. KäPan rikkeestä FF Jaro ja Sergei Eremenko pääsee yrittämään vapaapotkua 25’ peliminuutilla. 30 metristä lähtevä laukaus on tarkka ja se lentää kohti oikeaa yläkulmaa Piispan taakse, joten ottelun maalitili on avattu. 

2. puoliajalla KäPa pääsi peliin mukaan hyvin. Karvasta kalkkia kuitenkin syötetään, kun peliaikaa oli jäljellä n.puolituntia. Guillermo Sotelon kierteinen laukaus yllättää nuoren maalivahdin ja peli täten 0-2.

KäPa pääsee 10 minuutttia edellisestä kaventamaan. Casper Lönnqvistin millintarkka nosto boksin sisään löytää Joonas Kekaraisen pään, jonka jatkosta hyökkäysalueelle jäänyt Niilo Heikurinen pääsee tuikkaamaan kauden kolmannensa. 

85’ minuutilla oli paikka laittaa peli myös tasoihin. Ykkösen yhden vaarallisimmista vasureista omaava Iiro Kärsämä pallon taakse vaparia antamaan, mutta Jaro-veskari Joas Snellman venyttää yläkulmaan torjuen pallon.

Varsinainen draamankaari alkaa vasta lisäajalla, kun vaihdosta tullut Benjamin Rekola pääsee tuulettamaan uransa ensimmäistä Ykkösen maalia. Hienot haastot laidasta ja tulinen kuti ohi Snellmanin. Tämä ei kuitenkaan riitä. 90+8 ja ottelun viimeinen kulmapotku Jarolle pomppaa taka-alueella lymyilevälle Jim Myrevikille, joka upottaa pallon maaliin. 

Tämä jää myös ottelun viimeiseksi osumaksi.

  • Maalit: Eremenko S. 26´, Sotelo G. 58´, Heikurinen N. 70´, Rekola B. 90+6´, Myrevik J. 90+8´.
  • Maalintekoyritykset: 16
  • Vedot maalia kohti: 6
  • Keltaiset kortit: 2
  • Airam -kuumin pelaaja: Pasi Forsman #8

15.7 KäPa - SJK Akatemia 4-4

Kaksi häviötä viidestä heinäkuun ottelusta alla ja KäPa tiesi missä mennään ja parannuksiin on valtavasti varaa. Lämmin sää toi tullessaan Seinäjokelaisen SJK Akatemian Brahenkentälle Helsinkiin. Ykkösen debyyttia KäPan paidassa oli myös pelaamassa paluumuuttaja Kristian Yli-Hietanen.

Ottelun alku oli nopeatempoinen ja KäPa saa paikkoja ottelun alkuun heti. Thomas Lahdensuon loistava veto, jonka SJK Akatemian maalivahti torjuu vaivalloisesti päädystä yli.. Kolme minuuttia myöhemmin tulee kylmää vettä kotijoukkueen niskaan. KäPan puolustuspelaamisessa tapahtuu harmittava virhe, jostariistopallon Miro Turunen ottaa ja siirtää SJK Akatemian johtoasemaan.

 KäPa iskee nopeasti vastaan, kun hienolla syöttöpelillä rangaistusalueella Kekarainen syöttää Mikael Pulkkiselle, jonka uran ensimmäinen Ykkösen maali on tosiasia. Kova veto maata pitkin ja tuuletuksesta voi nähdä kuinka hyvältä se tuntuu.

Tasatilanne ei kuitenkaan kauaa kestä.20´ peliminuutilla SJK Akatemian kulmapotkun myötä vierailijat siirtyy 1-2 johtoon ja hieman kyseenalaisesti Luka Nokelaisen maattua loukkaantuneena maan pinnassa myös 1-3 johtoon juuri ennen puoliaikaa.

2. puoliajalla ilme oli jälleen pukukopissa muuttunut. Pisteitä tarvitaan ja töitä niiden eteen on tehtävä

53’ minuuttia, keskikentän maestro Pasi Forsman ja vasen jalka pääsee hyvän paikkaan josta Forsmanin kaukolaukaus suoraan maalin ylimpään nurkkaan. Takaa-ajo oli alkanut.

Puoliajalla KäPa vaihtoi peli-ilmeen lisäksi myös kentälle paluumuuttaja Kristian Yli-hietasen, jolle matsi oli Ykkösen debyytti, vaikka kokemusta löytyykin korkeimmaltakin sarjatasolta. 

Yli-Hietanen pääsi vain vartti vaihtonsa jälkeen näyttämään mistä viime kauden Kakkosen kovin maalintekijä on tehty. Nokelaisen korkea nosto omalta kenttäpuoliskolta löytää Yli-Hietasen, joka tiputtaa Kekaraiselle, joka löytää hyökkääjän uudestaan boksin sisältä, mistä tarkka laukaus maalivahdin jalkojen välistä uppoaa verkkojen perukoille.

KäPa ei tasoituksesta kerkeä nauttimaan pitkästi, kun omissa soi jälleen. Tarkka keskitys maalintekoalueelle ja Luka Nokelainen on voimaton. 

Käpa ja Yli-Hietanen päätti, ettei tämä jää tähän. Taas ei mene aikaakaan, kun suomalais-kanadalainen on vierailijoiden kannalta pahanteossa. Target-hyökkääjä jälleen itse tiputtamassa kavereille. Iiro Kärsämän tulinen kuti osuu kuitenkin tolppaan, minkä debytantti käy itse seuraamassa loppuun. 68’ minuuttia ja 4-4 !

Loppua kohden peli rauhottui, mutta oli Yli-Hietasella paikka vielä aivan viimeisellä minuutilla laittaa pallo maaliin. Tasatilanteeseen tyydyttiin ja molemmille yksi piste.

  • Maalit: Turunen M. 10´, Pulkkinen M. 15´, Väistö O. 22´, Honkola E. 41´, Forsman P. 53´, Yli-Hietanen K. 61´, Tessilimi O. 63´, Yli-Hietanen K. 68´.
  • Maalintekoyritykset: 18
  • Laukaukset kohti maalia: 10
  • Airam -kuumin pelaaja: Kristian Yli-Hietanen #15

21.7 SalPa - KäPa 2-0

SalPaa vastaan käydyssä ottelussa oli samanlaista revanssin hakuisuutta, kuin kuun alussa käydyssä Gnistan-ottelussa. KäPa tiesi, että SJK Akatemiasta otettu tasapeli oli hyvä pohja kääntää ottelut voitoksi ja Salon urheilupuistosta sitä lähdettiin hakemaan. Joutsenlauma vastaan pelatuista otteluista tällä kaudella tekee mielenkiintoisen jo se, että Huhtalan veljekset pelaavat tällöin vastakkain.

Ottelussa jaettiin alusta asti molemminpuolisia paikkoja, mutta kumpikaan joukkue ei saanut viimeisteltyä palloa maaliin. Paikat eivät olleet huteja vaan molempien joukkueiden maalivahdit Nokelainen ja Bagci pelasivat ensimmäisen puoliajan moitteettomasti. 

Ekalla puoliskolla ei kuitenkaan maaleja synny, mikä on ollut harvinaista KäPan peleissä tällä kaudella.

2. Puoliaika alkaa hieman ikävissä merkeissä, kun KäPan kapteenina toiminut R. Huhtala yrittää puskea puolustustilanteessa palloa Nokelaiselle. Kommunikaatiossa käy kuitenkin katkos ja Huhtalan pusku livahtaa omaan maaliin.

 Tilanteita tuleen tämän jälkeen puolin jos toisin, kunnes SalPa saamasta  kulmapotkusta kotijoukkueen kapteeni Joonas Meura pääsee laittamaan pallon maaliin.

KäPan ruuti on märkää Salossa, eikä maaleja saada aikaan. Paras paikka ottelun loppupuolella oli Toivo Valakarilla, mutta valitettavasti Ykkösen debyyttimaali Tokelta jää vielä odottamaan itseään.

  • Maalit: Huhtala R. (Oma maali) 49´, Meura J. 68´.
  • Maalintekoyritykset: 15
  • Vedot maalia kohti: 5
  • Keltaiset kortit: 4

 

31.7 KäPa - JJK Jyväskylä 4-0

Kuukausi saatiin päättää kotimaisemissa Brahenkentällä, kun vastaan asettui sarjataulukon pohjalla lymyilevä JJK. Aikaisemmin kaudella KäPa kävi hakemassa Jyväskylästä täyden pistepotin ja tämä oli tavoitteena niin ikään myös kotikentällä. Myös uusi maalivahtihankinta Maksym Zhuk päästettiin irti.

Ottelun alku ja oikeastaan koko eka puolisko oli molemmilta joukkueilta sekavaa. Kummallakin oli omat vähäiset paikkansa. Kotijoukkueen onneksi vieraat niistä ei onnistunut, mutta uusi maalitykki Kristian Yli-Hietanen kyllä onnistui. 40’ peliminuutti ja Kekaraisen upea vasemman jalan keskitys löytää hyökkääjän ja Yli-Hietaselta maailmanluokan sijoitus päällään.

Ensimmäiselle puoliajalle mentiin kotijoukkueen 1-0 johdossa. 

Pelaajavaihtoja ei puoliajalla tehty, mutta tuomarivaihto kylläkin. Ottelun päätuomari Mikko Juusola loukkaa itseään puoliskon lopussa, mutta kaikkien onneksi ja yllätykseksi katsomosta löytyi saman sarjatason tuomitsija Matti Roth, jonka johdolla ottelua päästiin jatkamaan.

Toinen puoliaika oli ilotulitusta. 68’ minuutti Thomas Lahdensuon laukaus ohi JJK-veskari Viljalan. Tuuletukset junnujen eteen. Edellisestä 6 minuuttia ja Pasi Forsmania rikotaan boksissa. Pallo pilkulle ja Marius Söderbäck kuittaa KäPan kolmannen. 

5 minuuttia myöhemmin Marre pääsee maalin makuun uudemman kerran, kun Yli-Hietasen syötön myötä nuorelle hyökkääjälle avautuu paikka boksissa. Pallon taakse täydet ja pallo ohi maalivahdin. 4-0 on hyvä olla. 

Erittäin tärkeät onnistumiset myös puolustukselle, sekä maalivahti Zhukille, joka ottaa KäPan kauden toisen nollapelin.

  • Maalit: Yli-Hietanen K. 40´, Lahdensuo T. 68, Söderbäck M. 74´, Söderbäck M. 79’.
  • Maalintekoyritykset: 13
  • Vedot maalia kohti: 7
  • Keltaiset kortit: 2
  • Airam -kuumin pelaaja: Marius Söderbäck #10


 

Elokuussa KäPa pelaa neljä ottelua Ykkösessä:

HIFK - KäPa 4.8 klo 18:30 Bolt Arena

Ekenäs IF - KäPa 12.8 klo 16:00 Tammisaaren Keskuskenttä (Fanimatka tiedossa, josta lisäinfoa myöhemmin.)

KäPa - TPS 19.8 klo 16:00 Brahenkenttä

KäPa - KPV 26.8 klo 16:00 Brahenkenttä