Käpylän pallo | Edustus

Mikael Pulkkinen jatkosopimukseen

12.12.2022
Käpa

Tänään 18-vuotta täyttävä Mikael "Miki" Pulkkinen jatkaa joukkueessa myös ensi kaudella. Pulkkinen pelasi viime kaudella yhteensä 11 Kakkosen ottelussa ja teki näissä 3 maalia vasemman pakin tontilta. Loppukauden kuitenkin sotki loukkaantuminen, joka piti hänet poissa pelikentiltä elokuun lopusta alkaen aina kauden loppuun asti. Hän teki viime kaudella myös debyyttinsä 2004-syntyneiden maajoukkueessa kesäkuun Baltci Cupissa.

Urheilutoimenjohtaja Marko Honkanen on todella tyytyväinen Pulkkisen jatkosta joukkueessa.

"Miki on ottanut isoja harppauksia kehityksessään eteenpäin viimeisten vuosien aikana. Hän on harjoitellut määrätietoisesti ja otti heti ensimmäisestä Kakkosen pelistä alkaen avauksen vasemman pakin tontin paikan itselleen vasta 17-vuotiaana. Päästessään täyteen kuntoon loukkaantumisen jäljiltä on hän varmasti valmis ottamaan seuraavan askeleen Ykkösen peleihin."

Mikael on innoissaan jatkosta tutussa ympäristössä.

"KäPa on minulle tärkeä seura, sillä olen kasvanut täällä paljon sekä pelaajana, että ihmisenä. Viime kausi sujui itseltäni hyvin ja sain paljon vastuuta ja onnistumisia polvivammaan saakka. Lähden Ykkösen pelejä kohden positiivisin ja odottavaisin fiiliksin. Treenit ovat alkaneet ja vauhtia on välillä enemmän kun järkeä, mutta pikkuhiljaa palaset alkavat loksahtelemaan kohdalleen. Tavoitteeni ensi kaudelle on pysyä ehjänä ja jatkaa kehittymistä, jolla autan joukkuetta kilpailemaan astetta kovemmalla tasolla."